Sivistyksen ulottuvuudet, osa 2

11.09.2019

Edellisessä postauksessa tarkasteltiin sivistyksen yhtenä ulottuvuutena minä-suhdetta. Tässä laajennetaan sitä maailma-suhteeseen. Koska se on hyvin liian laaja käsite käsiteltäväksi tässä, rajataan se koskemaan vain suhdetta toisiin ihmisiin eli sosiaalisiin suhteisiin.

Ihmisen suhteessa muihin on keskeinen käsite raja, minuuden raja. Missä minä erottuu muista. Rajan voi nähdä kahdensuuntaisena. Vähän niin kuin ikkunan sälekaihdin, jonka avaamalla näkee ulos ja kiinni laittamalla estää jonkun katsovan sisään.

Raja sisäänpäin tarkoittaa rajaa yksityisyyteen. En halua päästää muita katsomaan sisääni. En halua, että minua käytetään kynnysmattona. En halua, että naapurini pölähtää milloin vain kesämökkini pihalle norkoilemaan. Yksityisyyteni on perusoikeuteni. Saahan siitä luopuakin, jos haluaa. Niin kuin miljardit tekevät kun antavat yksityisyytensä somejättien kauppatavaraksi.

Raja ulospäin on tässä tarkastelussa kuitenkin merkityksellisempi. Raja ulospäin tarkoittaa sitä, mikä erottaa muut ihmiset heistä, jotka kuuluvat siihen ihmisryhmään, johon itse haluaa kuulua eli sisäryhmään. Yleensä ajatellaan, että me ihmiset olemme laumaeläimiä ja silloin meillä on tarve kuulua johonkin laumaan. Laumaan kuuluminen synnyttää sitten niitä sosiaalisia suhteita.

Nykyisin korostetaan paljon sosiaalisten suhteiden merkitystä. Jos niitä ei ole paljon tai ei ollenkaan, ihminen on syrjäytynyt. Harvemmin tulee puheeksi se, miksi sosiaalisten suhteiden merkitys on sitten niin tärkeä. Se vain on. Se tuo onnea ja kukapa ei haluaisi olla onnellinen. On kuitenkin yksi näkökulma tähän, joka on tärkeä sivistyksen tarkastelun kannalta. Se liittyy turvattomuuden hallintaan.

Ei ole vaikea yhdistää turvallisuuden tunnetta sosiaalisuuteen. Ihminen saa turvaa joukosta, johon kuuluu. He ovat tuttuja ja siksi turvallisia. Silloin ei tarvitse olla yksin ja saa apua muilta tarvittaessa. Tällöin myös raja muihin kuin lauman jäseniin tulee merkitykselliseksi. Jos ihmiselle sosiaalisuus on korostunut keino hallita turvattomuuden kokemusta, niin silloin muut kuin sisäryhmäläiset koetaan uhkana. Rajan tunnistaminen tulee tärkeäksi. Että tietää kuka on ystävä ja kuka vihollinen.

Raja on myös yksi identiteetin rakennuspalikoista. Koska sisäryhmäläiset ovat tuttuja, heihin on helppo samaistua. Syntyy ryhmäidentiteetti. Identiteetti onkin pohjimmiltaan turvattomuuden hallintaväline.

Jyrkkä raja estää kuitenkin ihmistä saamasta tietoa muista. Sivistyksen kannalta se olisi tärkeää niin kuin aikaisemmissa postauksissa on todettu. Henkisen kasvun tavoitteena sivistyksen lisäämiseksi olisikin tuon rajan siirtäminen kauemmaksi pois itsestä. Se onnistuu kuitenkin vain, jos turvattomuuden hallintaan löytyy muita keinoja. Kuten minä-suhteen tarkastelussa todettiin, taistele-tai-pakene -reaktion sijaan ihmisen tulisi oppia käyttämään luovuuttaan turvattomuuden hallintaan.

Rajan siirtäminen kauemmas tarkoittaa myös avarakatseisuutta kun sisään mahtuu enemmän muita erilaisia ihmisiä kuin aikaisemmassa sisäryhmässä oli. Heitä ei koeta enää uhkina. Samalla myös identiteetin merkitys turvattomuuden hallintaan heikkenee. Sosiaalisten suhteiden merkityskin muuttuu ja ihminen vapautuu olemaan muiden kanssa myös niin, että voi olla turvallisuuden tuottaja sen sijaan, että olisi vain turvallisuuden kuluttaja. Se myös kasvattaa ryhmän sivistyspääomaa ja näin ruokkii itse itseään.

Merkkejä sivistyksen puutteesta olisivat siis sosiaalisten suhteiden ylikorostuminen, korostunut me-henkisyys ja vahva ryhmäidentiteetti. Näiden lisäksi myös muiden kuin sisäryhmäläisten uhkana pitäminen ja heidän ihmisarvonsa mitätöinti. Laajempi sivistystason heikkeneminen yhteiskunnassa näkyykin sitten yleisenä turvattomuuden tunteen lisääntymisenä ja epäsuotuisina keinoina sen hallintaan.

Näyttäisi siltä, että meillä on vallalla kaksi suuntausta, jotka uhkaavat kohtuulllisen turvalliseksi koettua maailmaamme. Toinen on talousajatteluun perustuva uusliberalistinen suuntaus, jonka hyväosainen edustus haluaa ajaa hyvinvointivaltion alas laittamalla köyhät ja muut syrjäytyneet ulkoryhmäläiset huolehtimaan itse itsestään kun kerran ovat itse kurjuutensa valinneet. Ja se toinen on kansallismielinen populismi, jonka tehtävänä näyttäisi olevan ajaa sivistysvaltio alas rajoja eri ihmisryhmien välillä jyrkentämällä. Auta armias, jos nämä yhdistävät voimansa. Sen jälkeen meillä on poliisivaltio.