Syyllisyyden kuoppa

Kristinuskossa ihmisen kärsimys johtuu uskon puutteesta.

Buddhalaisuudessa ihmisen kärsimys johtuu viisauden puutteesta.

Länsimaisessa talous-uskossa ihmisen kärsimys johtuu rahan puutteesta.

Kristinuskossa ja taloususkossa on yhteistä se, että totuus on ihmisen ulkopuolella. Kristityn totuus on Jumala, taloususkovaiselle teknologia ja markkinat. Buddhalaiselle totuus on omissa käsissä.

Kristinuskossa ja buddhalaisuudessa tunnetaan syyllisyyden käsite. Kristitylle se on synnintunto, buddhalaiselle henkinen laiskuus (ignorance). Taloususkovaiselle syyllisyys on asia, josta ei puhuta. Se on tabu.

Syyllisyyden käsitettä voidaan tarkastella länsimaisen psykologian viitekehyksessä osana ihmisen mielen kehittymistä. Sen synty voidaan paikallistaa melko varhaiseen vaiheeseen silloin kun lapsi alkaa nähdä itsensä erillisenä äidistään (Winnicott). Lapsi huomaa, että voi vahingoittaa tuota itseään hoivaavaa ihanaa olentoa. Se on hyvin ratkaiseva vaihe ihmisen kehityksessä, koska silloin syyllisyys voi jalostua huoleksi ja vastuuksi muista elävistä olennoista.

Nimittäin - jos syyllisyyden tunteen käsittely ei kehity, lapsi jää narsisminsa tilaan, jossa hän ei näe muita olentoja erillisinä, vaan kuvittelee, että ne ovat vain häntä varten. Syyllisyyden tunne ei silloin pysty nousemaan omista vahingollisista teoista. Jos se pääsisi nousemaan, se hajoittaisi mielen pirstaleiksi. Siksi siitä pitää vaieta. Pienikin merkki omasta syyllisyydestä pitää tukahduttaa ennen kuin se paljastuu.

Taloususkonnon ytimessä on usko ihmisestä kaikkivoipaisena yksilönä, jolle oma syyllisyys on vieras asia. Se onnistutaan vaientamaan uskomalla, että ei ole mitään yhteistä oikeaa. Jokaisella voi olla oma totuutensa, koska maailma on rakentunut jokaisen omassa mielessä. Jokaisella yksilöllä on siten oikeus määritellä omat arvonsa. Silloin ei syyllisyyden tunnettakaan tarvitse käsitellä. Kätevää.

Maapallon tilasta on huolestuttavia merkkejä. Viheliäisiä ongelmia on syntynyt ihmisen ratkaistavaksi, koska ihminen on ne itse aiheuttanutkin. Huoli ja vastuu voi nousta ainoastaan, jos ihminen kykenee itse käsittelemään oman syyllisyytensä näistä aikaansaannoksistaan.

Huolestuttavaa onkin se, että syyllisyyden tunteesta ei ole merkkiäkään. Ratkaisuksi etsitään teknologiaa ja markkinoita. Jumala on kuollut.

Ehkä taloususkovan kärsimys ei johdukkaan ikuisesta rahan puutteesta. Ehkä se johtuukin siis syyllisyyden puutteesta. Tai ainakin muiden olentojen kärsimys.

Ratkaisu on kuin onkin omissa käsissä. Se menee jotenkin niin kuin tässä Portia Nelsonin runossa luovuutta kuvataan:

Autobiography in five chapters

1) I walk down the street.

There is a deep hole in the sidewalk.

I fall in. I am lost...I am hopeless.

It isn't my fault.

It takes forever to find a way out.

2) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk.

I pretend I don't see it. I fall in again.

I can't believe I'm in the same place. But it isn't my fault.

It still takes a long time to get out.

3) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk.

I see it is there. I still fall in...it's a habit

My eyes are open; I know where I am; it is my fault.

I get out immediately.

4) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk

I walk around it.

5) I walk down another street.