Taitava strategia

Nykyisessä yltiöyksilöllisessä kulttuurissa loukkaantumista pidetään epätoivottuna reaktiona. Mutta mitä loukkaantumisella tarkoitetaan? Analysoidaanpa sitä hieman.

Loukkaantumisen yksi merkitys on fyysisen vamman saaminen. Joku loukkaantuu auto-onnettomuudessa tai sodassa. Silloin loukkaantumisella tarkoitetaan toimintakyvyn laskua.

Loukkaantua voi myös silloin, kun psyykkinen toimintakyky laskee syystä tai toisesta. Ihminen joutuu tilanteeseen, jossa ei voi toimia vapaasti, koska joku yrittää rajoittaa sitä vapautta.

Tässä pitää pysähtyä hetkeksi, koska väärinymmärryksen vaara loukkaantumisen merkitykselle on ilmeinen.

Toisen loukkaaminen ei ole samaa kuin kritisointi. Ihmisen tekemisiä tai puheita voi ja pitääkin pystyä kritisoimaan. Jokaisella meistä on aina parantamisen varaa siinä, miten toimimme, ja kritiikki on silloin paikallaan. Jos kritiikkiä ei siedä, silloin on peiliin katsomisen paikka. Mutta loukkaamiselle pätevät eri säännöt.

Kun ihminen tulee loukatuksi, hänen kykyään ilmaista itseään - niin kuin haluaisi - pyritään rajoittamaan hänen arvoaan alentamalla. Loukkaajan motiivi ei siis ole kritisoida toisen tekoja, vaan mitätöidä toisen arvoa.

Miten sitten loukkaamiseen tulisi reagoida?

Primitiivireaktioihin kuuluvat taistele, pakene tai jähmety. Loukkaantumiseen voi siis reagoida joko hyökkäävästi, vetäytyen tai lamaantumalla loukkaajan edessä. Mikään näistä ei ole hyvä strategia ja ne suosivat loukkaajan motivaatiota, jos hän pyrkii nostamaan loukkaamisella omaa arvoaan.

Luova tapa toimia olisi pysähtyä ensin (eli siis laskea kymmeneen) ja ilmaista loukkaajalle, että tuo, mitä teit, loukkasi minua. Se vaatii tietysti rohkeutta, koska loukkaaja saattaa reagoida tähän hyökkäävästi, jos motiivina oli tosiaan loukata toista.

Jos loukkaaja kykenee vastavuoroisuuteen, hän todennäköisesti miettii omaa toimintaansa kriittisesti ja todettuaan, ettei tarkoittanut loukata toista, ilmaisee olevansa pahoillaan teostaan. Tilanne raukeaa.

Jos näin ei käy, tilanne kääntyy toisin päin. Loukkaaja kokee itse tulleensa arvostelun kohteeksi ja uhriutuu. Hän reagoi vastaavasti primitiivireaktioin. Hän joko hyökkää takaisin tai pakenee omaa moraalista vastuutaan sanomalla, että "ei nyt kaikesta pidä loukkaantua". Tarkoitus on siis mitätöidä toisen reaktio loukkaamiseen, jonka alkuperäinen tarkoitus oli mitätöidä toisen arvo.

Loukatun mahdollisuudet vastavuoroisuuteen on näin tukahdutettu.

Tästä seuraa se, että loukkaaja huomaa strategiansa toimivan. Varsinkin sosiaalisessa mediassa tämä onnistuu helposti, koska vastavuoroiselle dialogille ei ole siellä tarvetta. Ihmiset eivät kohtaa siellä tässä ja nyt.

Kaikki tämä löytyy oikeistopopulistin pelikirjasta. Strategiaa tukevia löytyy yhä enemmän ja enemmän, koska yltiöyksilöllisyys johtaa arvorelativismiin ja moraalikatoon. Merkkinä siitä jopa toimittajat ovat alkaneet kutsua strategiaa taitavaksi.

Kuuntelepa kun Ruben Stiller hihkuu riemuissaan toimittajana Pyöreä pöytä -ohjelman sekaan oikeistopopulistien strategiasta (28:33): "...he ovat siis taitavampia!"