Talousajattelu

Talousajattelu on tapa hahmottaa ihmisen elämismaailmaa taloudellisen vaurauden ja sosiaalisen menestyksen ulottuvuutena. Talousajattelu on juurtunut niin vahvasti länsimaisiin ihmisiin, että sitä on vaikea tiedostaa vain osana ihmisyyttä. Se toimii merkittävänä identiteetin rakentumisvälineenä ja siten osana turvallisuuden tunteen ylläpitämisessä. Joitakin aikoja sitten vastaavana maailmankuvan perustana toimi uskonto. Talousajattelu onkin korvannut uskonnon merkityksen nykyaikaisen ihmisen uskomusjärjestelmänä.

Talousajattelussa keskeisenä arvona on raha. Sana on alunpitäen suomenkielessä tarkoittanut oravannahkaa, jota käytettiin vaihdon välineenä. Nykyrahassa mitattuna yhden oravannahkan arvo olisi noin 500€. Rahan arvo on sittemmin ollut sidottu myös hopeaan ja kultaan. Nykyisen euron ulkoinen arvo eli valuutta on kelluva ja se määräytyy valuuttamarkkinoilla. Rahalla ei ole siis todellisuudessa itseisarvoa.

Rahaa syntyy kun pankit myöntävät lainoja. Raha on velkaa ja sitä syntyy tyhjästä. Rahan määrä lisääntyy kaiken aikaa kun pankit myöntävät uusia lainoja vanhojen lisäksi. Maailman tuotannon arvo on laskettu olevan kymmeniä tuhansia miljardeja dollareita tai euroja, mutta finanssitaloudessa mielikuvitusrahaa on satoja tuhansia miljardeja.

Rahaa käytetään määrittämään jonkun hyödykkeen arvo. Hyödyke voi olla tavaraa tai muuta omaisuutta ja palvelua. Hyödykkeen rahallinen arvo määräytyy sen niukkuuden mukaan. Jos menet metsään loppukesällä, niin jokamiehen oikeuden mukaan voit poimia ja syödä marjoja mahan täydeltä ilmaiseksi. Helsingin Kauppatorille kaupunkilaisten iloksi ensimmäisenä ilmestyvistä marjoista voidaan pyytää aluksi paljon. Hinta laskee mitä enemmän niitä tulee tarjolle kunnes nousee taas syksyä kohden.

Niukkuus syntyy omistamisesta, joka rajaa jonkun hyödykkeen oikeuksia ihmisten välillä. Niukkuus voi olla luonnollista tai keinotekoista. Kun OPEC-maat laittoivat öljyhanoja kiinni 70-luvulla niin raakaöljyn hinta melkein kolminkertaistui. Koska niukkuutta synnytetään keinotekoisesti, se johtaa varallisuuden jakautumiseen epätasaisesti. Kun varallisuutta kertyy omistusoikeuden kautta toisille enemmän, se on silloin toisilta pois. Niukkuuden tuottaminen on siten talousajattelun mukaan kannattavaa niiden ihmisten näkökulmasta, joille varallisuutta tulee siirtymään.

Tämä taloudellinen eriarvoisuus on talousajattelun ytimessä. Talousajattelussa ei tunneta käsitteitä riittävästi ja tasa-arvo. Jokaisella talousajatteluun taipuvalla on halukkuutta olla jäsenenä siinä ryhmässä, jolle varallisuutta kertyy enemmän. Talousajattelu perustuu siten vertailulle. Ihmisen sosiaalinen status muiden joukossa riippuu omasta varallisuudesta verrattuna muiden varallisuuteen. Varallisuuden kartuttamista tarvitaan, jotta ihmisen sosiaalinen asema nousee. Tuloillakin on merkitystä, koska myös niiden pohjalta voi omaa asemaa vertailla muihin.

Ihmiskuva

Talousajatteluun perustuvan ihmiskäsityksen taustalla on ajatus ihmisestä omaa etua tavoittelevana ja muita vastaan kilpailevana yksilönä, joksi ihminen on kehittynyt biologisten viettien ja sosiaalisten paineiden ohjaamana evoluution myötä. Kilpailua pidetään siten luonnollisena ominaisuutena ihmisessä. Talousajattelussa uskotaankin, että juuri kilpailuvietti on kehityksen mahdollistaja. Kilpailu erottaa voittajat häviäjistä ja menestyminen kilpailussa on ansaittu tunnustus hyvästä suorituksesta. Lähtökohtaisesti ajatellaan, että kaikilla on sama mahdollisuus yrittää parhaansa ja parhaat palkitaan. Ehkä hieman kärjistäen on ehdotettu, että talousajatteluun perustuvassa meritokratiassa vaaleissa annettava äänimääräkin pitäisi suhteuttaa veronmaksukykyyn.

Aikaisemmin ihmisen historiassa lauman, heimon tai suvun jäsenen menestyminen on mitattu eri tavoilla. Nykyihmiselle se on varallisuus ja sen mukanaan tuomat ulkoiset tunnukset, joilla on suuri merkitys, koska se mahdollistaa vertailun näkyvästi. Ihmiskuvan keskiössä on kilpailussa pärjääminen, tehokkuus, tuloksellinen suorittaminen ja aineellinen kasvu, joihin myös ihmisen arvo perustuu.

Kun menestyminen on sidottu varallisuuden lisäämiseen ja sen arvona on raha, ajattelua ohjaa erilaisten asioiden ja ilmiöiden mittaaminen rahallisena arvona. Kysymys ei siis ole vain pankkitilin saldon tiedostamisesta, vaan minkä tahansa omaan elämään liittyvän asian muuntamisesta rahalliseksi arvoksi, koska vain siten vertaileminen on mahdollista. Muilla ihmiselämän ulottuvuuksilla ei ole samanlaista sijaa talousajattelun arvomaailmassa.

Tähän ihmiskäsitykseen kuuluu myös oleellisesti taloudellinen ohjaus ihmisen motivaatioon vaikuttavana tekijänä. Jos jonkun toiminnan tuloksena varallisuus kasvaa, sen pitäisi motivoida tähän toimintaan. Jos se taas estää varallisuuden lisääntymisen tai jopa pienentää sitä, toiminta ei ole mielekästä.

Yhteiskunta, jonka valtavirtaa talousajattelu on, perustuu tälle ohjaukselle. Palkat ja palkkiot, etuisuudet ja bonukset ovat positiivisia kannustimia kun taas verotus, sakkorangaistukset ja sanktiot negatiivisia kannustimia. Kannustin sanan alkuperäinen merkitys hevoselle kipua tuottavana välineenä sopii ehkä paremmin jälkimmäiseen. Talousajattelulle on tyypillistä näkökulma, jossa esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnassa progressivinen ansiotuloverotus nähdään vääryytenä, koska sen oletetaan syövän motivaatiota menestymisen tavoittelulta.

Talousajattelulle on ominaista myös korostaa yksilöä menestyksen tekijänä tai sen esteenä. Uskotaan, että menestyminen on ennen kaikkea yksilön kykyjen ja valintojen seurausta. Siten myös menestymättömyys olisi yksilön kyvyttömyyttä. Tässä piileekin yksi talousajattelun ansa, koska jos myönnettäisiin, että menestymättömyys johtuu ulkoisista rakenteellisista tekijöistä, niin myös menestyminen voisi johtua muusta kuin yksilön kyvykkyydestä. Se voisi järisyttää meritokratian perusteita.

Yksilön merkityksen korostuminen on johtanut myös ajatukseen yksilönvapaudesta. Talousajattelussa käsitys vapaudesta on negatiivinen eli vapaus syntyy kun sitä ei erikseen rajoiteta. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että valtion eli järjestäytyneen yhteiskunnan roolia halutaan vähentää yksilön toimintaa rajoittavana tekijänä. Äärimmillään se tarkoittaisi valtiota, joka takaisi yksilönvapaudet ja pitäisi vain huolta kansalaistensa turvallisuudesta. Kaikki muut toiminnat olisivat vapaan taloudellisen ohjauksen vaikutuksessa eli markkinoiden säätämiä. Vapauden käsite sekoittuu kuitenkin valtaan. Vapauden rajoittaminen koetaankin aidommin oman vallankäytön rajoittamisena.

Talousajattelua vahvistamassa on ollut myös ihmisen menestystarina tieteen ja teknologian saralla. Vaurauden lisääntyminen on ollut mahdollista luonnonvaroja hyödyntävillä teknisillä innovaatioilla. Talousajattelun uskomusjärjestelmä perustuukin hyvin pitkälti ajatukselle siitä, että oli kysymys mistä tahansa luonnon rikkauksien hyödyntämisestä tai siitä aiheutuvien haittojen korjaamisesta, ihminen keksii ratkaisun ennen pitkää. Se on ollut jopa niin tehokasta, että tällä hetkellä luonnonvaroja kulutetaan vuodessa jo 1,5 kertaa maapallon kantokyvyn verran.

Monet ympäristön kuormittumista aiheuttavat tekijät ollaan toki saatu haltuun kuten happosateet ja otsonikato. Näyttää vain siltä, että yhtäkään ei ole saatu haltuun ennen kuin haittoja esiintyy ja niitä syntyy lisää jatkuvasti. Ihminen tuntuukin olevan reaktiivisena vielä oman biologisen kehityksensä vankina.

Talousajattelusta seuraa se, että ilmastonmuutos nähdään joko talouskasvun esteenä tai sen uutena mahdollisuutena: greentechinä. Poliitikot puhuvat päästökaupoista, liha- ja lentoverosta, mutta eivät kulutuksen pienentämisestä eivätkä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä - muuten kuin juhlapuheissa. Kulutuksen vähentäminen kun on ristiriidassa talouskasvun kanssa ja luonnon arvoille ei haluta laskea hintaa, ellei sille löydy jotain sijaa taloustieteen funktioissa.

Ei vaihtoehtoa

Puhdas talousajattelu edustaa varsin kapeaa ihmiskäsitystä. Ihmisen elämän suuntaviivana olisi ikään kuin vain yksi ulottuvuus: varallisuuden muutos. Koska melkein mille tahansa asialle pyritään määrittämään rahallinen arvo, se tarkoittaa koko elämän redusoitumista tälle ulottuvuudelle. Siksi jonkun muun ulottuvuuden esiintymistä ei pidetä merkityksellisenä. Talousajattelulle onkin tyypillistä kun keskustelussa esiintyy sen puolustajan lausahdus: "ei ole vaihtoehtoa". Tällä halutaan itse asiassa sanoa, että vaihtoehtoina olisivat joko paluu kivikauteen tai kommunismi.

Ja tottahan se on. Talousajatteluun taipuvainen ihminen ei näe muita vaihtoehtoja. Se on juurtunut jo niin syvälle, että irti rimpuileminen on hyvin vaikeaa. Ihminen, joka on rakentanut identtiteettinsä taloudellisen vaurauden ylläpitämiseen ja maksimoimiseen, ei halua eikä kykene näkemään muita arvoja elämässään. Se tarkoittaisi talousajattelun perusteiden luhistumista ja identiteettikriisiä.

Empatiakuilu

Yksi talousajattelun johdannainen on empatiakyvyn heikkeneminen tai jopa katoaminen pahimmillaan. Kun toisen menestymättömyys halutaan nähdä yksilön omana kyvyttömyytenä on hyvin vaikea asettua toisen asemaan, koska se saattaisi paljastaa myös oman menestyksen syyksi ulkoisia tekijöitä. Näitä ovat muun muassa geneettiset arpajaiset, perhetaustan varallisuustilanne ja onnekkaat sattumat.

Kysymys ei siis ole vain kyvyttömyydestä tunnistaa toisen tilanne, vaan myös kyvyttömyys nähdä oma elämäntilanne todellisuuden heijastuksena. Näin syntyy empatiakuilu ja harhainen kupla, josta käsin todellisuutta on vaikea hahmottaa. Se lisää myös tuskaa päästää irti talousajattelusta, jonka vankina ihminen on.

Tuloerot, eriarvoisuus, populismi, ylikulutus

Talousajattelun seurauksena on syntynyt myös yhteiskunnallisia ongelmia. Talouskasvun mukana viime vuosikymmeninä tuloerot ovat kasvaneet merkittävästi. Kasvu palkitsee siis ylempiä tuloluokkia enemmän kuin alempia. Sen johdosta suhteellinen köyhyys myös kasvaa. Tulorajana on 60% mediaanituloista ja kun palkat nousevat niin perusturvan varassa olevat ja matalapalkkaiset jäävät kehityksestä jälkeen. Viime vuosina myös väestön ikärakenteen muutos ja työn murros ovat edesauttaneet samansuuntaista kehitystä kun pitkäaikaistyöttömyydestä ja osa-aikaistyöstä on tullut pysyviä ilmiöitä.

Lähteet kaavioille: Tilastokeskus, Pertti Honkanen, Facebook

Eriarvoisuuden merkitys on jopa suurempi varallisuuserojen kasvuna nähtynä. Koska taloudellinen menestyminen ja varallisuuden lisääminen ovat keskeisiä tavoitteita ja kaikki eivät voi olla voittajia, niin eriarvoisuus on sisäänrakennettu ominaisuus talousajatteluun perustuvassa maailmankuvassa.


Perusturvan varassa omassa mikrotaloudessaan 30€:n viikkoruokabudjetilla elelevä saattaa iloita kirppikseltä löytyneestä 10€:n villapuserosta kun jääkiekkomiljonääri hankkii samalla tunnelatauksella 40:n vanhan auton seuraksi uuden urheiluauton, jonka hinta on monta kymmentä tuhatta kertaa suurempi kuin välttämättömään tarpeeseen hankittu villapusero. Iltapäivälehdet hehkuttavat teemuselänteitä ja kimiräikkösiä ylläpitäen näin talousajattelun hegemoniaa.


Nykyinen markkinaliberaalinen talousjärjestelmä on yskinyt usein tapahtuvien kriisien johdosta. Jokainen lama ja taantuma on kasvattanut eriarvoisuutta. Yksi taloudellisen eriarvoisuuden seuraus on nationalistinen populismi, jonka vaikutuksesta yhteiskunnan jännitteet kasvavat lisää ja purkautuvat vihana. Mielialat köyhemmissä kansanosissa ovat myös tuskaisia ja itsetuhoisia kyselyjen perusteella. Poliisi on jo ilmeisesti varautunut tuleviin levottomuuksiin hankkimalla panssariautoja. Muureja halutaan rakentaa omistusoikeuksien puolustamiseksi. Ihmisiä jaetaan yleistäen eriarvoisiin ryhmiin ja siksi ihmisen ainutlaatuisuus ei enää ole itseisarvo.

Talousajattelun seurausta on myös ylikulutus. BKT:n kasvu edellyttää kulutustason nousua, jota menestykseen pyrkivä ihminen myös tarvitsee oman statuksen nousunsa merkiksi. Kierre on valmis ja siitä on vaikea irrottautua. Seuraukset näkyvät ilmastonmuutoksena ja muina ympäristökatastrofeina. Kollektiivinen vastuu luokitellaan sosialismiksi ja yksilön vastuuta paetaan yksilön vapauden nimissä, vaikka jälkimmäisen pitäisi velvoittaa edelliseen. Talousajattelun ideologiaan kuuluu painostaa syrjäytyneitä ottamaan vastuuta itsestään, mutta hyväosaisen vastuuta hänelle moninkertaisen ylikulutuksen torjunnassa ei vaadi kukaan, koska se rikkoisi yksilönvapauden periaatetta.