Tavoite vai suunta?

04.11.2018

"Ihminen ei voi menestyä ilman tavoitteita."

"Kehittyminen tarkoittaa muutosta ja se ei toteudu ilman tavoitteita."

"Tavoitteellisuus on itsensä johtamisen perusta."

"Onnistumisen takana on ennen kaikkea tavoitteellisuus."

"Tavoitteen on oltava realistinen ja saavutettavissa oleva."

Näitä lauseita voi lukea kirjoituksissa, jotka käsittelevät menestyksellisen elämän salaisuuksia. Tavoitteellisuutta pidetään toivottavana ominaisuutena ihmisessä, koska se synnyttää sisäisen motivaation toimia.

Ihminen toimii havainnon - tulkinnan - toiminnan kehässä. Kun havaintoon liitetään joku sovittu symboli, mieleen syntyy tietoa. Kun havainto synnyttää jonkun tunteen, havainto saa merkityksen. Näin syntyy mielen sisäinen maailma: kudos, joka koostuu tiedosta, merkityksistä ja näiden suhteista.

Sanotaan, että mieli konstruoi eli rakentaa todellisuutta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kielen symbolien avulla (sosiaalinen konstruktionismi). Tiukimman teorian mukaan ulkoista absoluuttista todellisuutta ei olekaan, koska mieli ei voi sitä koskaan todeksi tietää. No, jos astuu junan eteen ja kuvittelee, että se on vain mielen luoma konstruktio, teorian kannattaja sananmukaisesti törmää todellisuuteen.

Voisi ajatella, että itselle asetetut tavoitteet myös muokkaavat mielen merkityssuhteita. Jos havainnon aiheuttama tunne synkkaa tavoitteen kanssa, se suodattuu läpi. Näin valitsemme ja tulkitsemme havaintoja omien tavoitteiden ohjaamina ja se auttaa siten tavoitteiden saavuttamisessa kun löydämme sopivia toimintatapoja. Jos tavoitteena on ostaa kukkia äidille, niin on turha etsiä niitä rautakaupasta. Vaikeampi tilanne on, jos tavoitteeksi pitäisi asettaa ilmaston lämpiämisen pitäminen 1,5 asteen alapuolella. Jos tämä tuntuu vaikealta yksilön kannalta, hän voi tietysti säilyttää mielenrauhansa konstruoimalla maailman, jossa tieteellinen tutkimus on huuhaata ja ilmastonmuutos vihervassareiden politikointia.

Tavoitteellisuudessa on yksi heikkous. Se ei tee ihmistä onnelliseksi. Kun tavoite on asetettu ja se ohjaa elämän valintoja, niin vaarana on silloin se, että ihmisestä tulee omien tavoitteidensa vanki. Jos sitten niin hyvin käykin, että tavoite saavutetaan, niin se varmasti tuo tyydystä. Mutta kuinka kauan se kestää? Sen jälkeenhän voi tietysti asettaa taas uusia tavoitteita. Tällainen elämäntapa tuo varmaankin mukanaan menestystä ja vaurautta, mutta suorittaja on menestyksen saavuttamisen jatkuvassa kierteessä. Todennäköisesti se ei helpota myöskään ilmastonmuutoksen torjunnassa.

On kuitenkin toinenkin tapa ajatella edellä mainittua havainto - tulkinta - toiminta kehää. Jospa merkityksien muodostusta ohjaisikin suuntautuminen, ei tavoitteellisuus. Tavoite antaa tietty aina jonkun suunnan toiminnalle, vaikka sitä ei välttämättä tiedostakaan. Uusi tavoite saattaa antaa taas uuden suunnan. Jos taas toimintaa ohjaa suuntautuminen, niin suunta pysyy samana joka hetki. Toiminta voi johtaa silti mieluisiin tuloksiin kun suunta on itse valittu. Suuntautuminen antaa koko elämälle merkityksen ja kun se ei riipu aina jossain tulevaisuudessa olevasta tapahtumasta, elämä voi olla onnellista joka hetki.

Jos siis ihminen suuntautuu vaikkapa ilmastonmuutoksen torjuntaan omassa yksityisessä elämässään, niin sellaisia tekoja voi tehdä joka päivä, jotka tätä auttavat. Elämällä on merkitystä ja jokainen pienikin teko voi tuottaa mielihyvää ja onnellisuutta. Eikä 1,5 asteen tavoitteet ahdistele sen enempää. Todellisuutta voi havainnoida silloin vapaasti ja luovasti.