Tumppi meressä

Rohkea kirjoitus Hesarin toimittajalta eilen:

"Suomalaisten elämäntapa on kestämätön."

Jo otsake kertoo, että melkoinen ryöpytys on tulossa. Vaatii kirjoittajalta hyvää itsetuntoa, jos aikoo lukea kommentit tai sitten oman mielenterveytensä eduksi jättää lukematta.

Suurin osa kommentoijista reagoi ongelmiin (perus)ajattelemalla, että "minunko pitäisi jotain tehdä, älkää tulko vaatimaan minulta mitään!" Sen voi sitten pukea sanoiksi joko kutsumalla ongelmia vouhotukseksi tai vaatimalla muita tekemään ensin. Kummassakin tapauksessa kysymys on vastuun kiertämisestä.

Tavallinen tapa suhtautua ongelmiin on nimittäin katsoa niitä vaikutusten kautta. Silloin on helppo väistää vastuuta ajattelemalla, että oman toiminnan vaikutus on joko pieni ylipäätään tai verrattuna muihin. Ikään kuin teon moraalinen luonne riippuisi ainoastaan sen vaikutuksista. Jos heitän tupakantumpin maahan, niin sen moittiminen on nipottamista kun vaikutus on kuin pisara meressä ja hukkuu kuin pieru saharaan. Minkä tahansa teon moraalin voi siten perustella sillä, ettei sillä ole minkään valtakunnan merkitystä.

Vertaamalla omaa tekoa muiden tekosiin saa myös kivan keinon selviytyä moraalisesta vastuusta:

"Jos muutkin tekee noin, niin minun tekoni on siinä mitätön vaikutukseltaan."

Tai sitten toisin päin:

"Jos vain minä teen noin, niin se ei paljoa hetkauta."

Oli niin tai näin, vaikutusten kautta teon moraalinen arviointi siirtää vastuun pois itsestä teon suorittajana, subjekti ikään kuin sulaa pois. Ihminen kadottaa itsensä, koska ei kykene joko tuntemaan ollenkaan syyllisyyttä tai sitten ei kestä sen tuomaa painetta. Kysymys on siis henkisestä kypsyydestä. Henkisesti kypsä ihminen pystyy kantamaan syyllisyyden tunnetta ja muuntamaan sen huoleksi ja vastuuksi.

Jos kommenttipalstojen ihmiset edustaisivat suhteellisesti kansaa, niin ei hyvältä näytä. Onneksi näin ei ole. Kuka kertoisi sen heille?