Uhmaikäiset

No niin. Taas mennään. Syyllisyys–huoli–vastuu loistaa poissaolollaan näissä tämän jutun kommenteissa.

Marttaliiton ihmiset kirjoittavat jutussa, että ympäristökatastrofien synnyttämää ahdistusta voisi lievittää tekemällä itsekin jotain. Ahdistus tulee tietenkin siitä, että jokainen meistä on syyllinen omalla kulutuskäyttäytymisellään näihin katastrofeihin, vaikkakin pienessä mittakaavassa.

"meistä jokaisella on mahdollisuus valita, olemmeko ympäristökriisien keskellä sivustaseuraajia, pahennammeko omalta osaltamme ongelmia vai otammeko roolin osana ratkaisua"

Ja sitten esiin astuvat nämä oman elämänsä sankarit, joiden ei tarvitse kokea ahdistusta eikä tietenkään syyllisyyttä yhtään mistään.

"En ole koskaan kokenut enkä varmasti koskaan koe minkäänlaista ilmastoahdistusta. Kummastelen yleensäkin miten joku voi stressaantua tai edes vaivata mieltään asioilla joihin ei voi vaikuttaa millään lailla."

"Ei minullakaan. Teen useita lentomatkoja vuodessa. On mukava pistäytyä vaikkapa Pariisissa, kun Suomessa sataa (nykyään jostain syystä aika usein) ja ihmiset mököttävät. Rakastan lihaa ja muodikkaita vaatteita. Niitähän voi hilata kierrätyskeskukseen, kun omaa silmää eivät miellytä. Tulee hyvä mieli, kun tietää niiden menevän käyttöön ja voi itse näin antaa halpaa iloa tuntemattomalle."

Ensimmäisenä tulee näistä mieleen käsite negatiivinen identiteetti:

"Negatiivinen identiteetti tarkoittaa uhmakasta pyrkimystä olla juuri ympäristön toiveiden vastainen."

Toisin sanoa nuoren, kypsymättömän ihmisen kyvyttömyys käsitellä syyllisyyden tunnetta ja jalostaa se vastuuksi omasta toiminnastaan.

Toinen ajatus, joka näistä tulee mieleen, on hierarkkinen ihmiskäsitys: olen muiden yläpuolella.

Voi, kun joku menisi ja kertoisi tämän heille!