Vapaa tahto ja kollektiivinen vastuu

Hesari julkaisi tänään Tiede-lehdessä olleen jutun ihmisen vapaan tahdon harhasta aivan kuin vastineena jariehnrootheille ja muille meritokratian ystäville. Yksilönvapautta ihannoiva kulttuurimme näyttäytyy vähän kummallisessa valossa kun asiaa katsoo tuolta kantilta. Jos meillä ei olekaan vapaata tahtoa, vaan joku muu ohjaa valintojamme syvemmältä sielun syövereistä, niin miten menestyminen voisi olla vain omaa ansiota?

Hämmentävää on myös se, miten yksilön vapauteen liittyvä vastuu suhteutuu syyllisyyteen. Nykyisin on tapana huudella ihmisten syyllistämistä turmiolliseksi. Yksilön ei siis tarvitsekaan ottaa vastuuta omista teoistaan. Ilmastonmuutoksen torjunnan vastuu ei saa olla yksittäisen ihmisen vastuulla, vaikka yksilön valintojen vapauden ja siten vastuun uskotaan olevan ihmiskunnan tärkeimpiä arvoja.

Sitten pakkaa sekoitetaan vielä uhriutumisella. Kun joku loukkaa toista, vastuu siirtyy loukatulle. Hän vain uhriutuu, itse en tehnyt mitään väärää. Vähän kuin savolainen siirtää vastuun puheistaan kuulijalle. Ehkä näiden käsitesotkujen tarkoitus onkin luoda hämmennystä, koska silloin ihmisten mieliä on helpompi manipuloida. Varsinkin kun sitä vapaata tahtoa ei ole.

Oikeusjärjestelmämme ei tunne käsitettä kollektiivinen syyllisyys. Ihmisiä ei voida tuomita ryhmänä, vaan syytetyn penkillä on aina yksilö tai joku muu oikeustoimikelpoinen kohde. Vaikka ryhmä tekisikin yhdessä rikoksen, jokainen tutkitaan, tuomitaan ja rangaistaan erikseen. Ehkä siksi myös kollektiivinen vastuu on hämärä käsite. Lisäksi se kuulostaa monesta sosialismilta.

Ajatellaan kuvitteellista tilannetta, jossa jalkapallojoukkue ei oikein pidä valmentajansa otteista ja päättää hieman kiusata tuota kurjaa kurittajaa. Joku keksii pukuhuoneessa, että pitäisi laittaa tyrmäystippa hänen juomapulloonsa. Niin sitten jokainen vuorollaan toisistaan tietämättä käy laittamassa tipan pulloon - ja kuinka ollakaan - valmentaja kupsahtaa vaihtopenkiltä maahan ja henki lähti.

Nyt jokainen pelaaja voi väittää, että ei se hänen antamansa tippa ollut niin voimakas, että siitä olisi tuollaista seurannut. Syyllinen hän voi olla kiusantekoon, mutta ei kuolemantuottamukseen.

Samalla tavalla olisi paha mennä syyllistämään yhtä maanviljelijää tai metsänomistajaa lähijärven vedenlaadun surkeasta tilasta. Ei sen yhden metsän raivaaminen pelloksi lietelevitystä varten sitä järveä pilannut.

Mitä yhteistä on ilmanvaihdolla ja ilmastonmuutoksella, paitsi neljä ensimmäistä kirjainta? Molemmat ovat viheliäisiä ongelmia.

Ilmanvaihto on meillä jostain syystä tabu. Yrittäkääpäs ottaa se puheeksi, niin keskustelu siirtyy nopeasti johonkin muuhun. Ehkä ilmanvaihto on hyvin intiimi aihe suomalaisille. Vähän kuin kalsareiden vaihto. Ei siitä ole pitkä aika kun asuttiin tiiviisti samoissa tiloissa aikuiset ja lapset sekaisin ja haju on ollut varmaan niin sankkaa, että se on pitänyt sulkea pois mielestä.

Miten tämä liittyy kollektiiviseen vastuuseen ja syyllisyyteen? Ajatellaanpa vaikkapa kerrostaloa, jossa on yksi yhteinen ilmanvaihdon poistoimuri. Jokaiseen huoneistoon tulee ilmaa sisään omista tuloilmaventtilleistä, mutta kaikki menee ulos samasta putkesta katon läpi. Jos yksi asukas ei pidä vedosta ja tukkii omat reiät, niin muilla alkaa vetämään enemmän. Jos taas joku avaa ikkunat selälleen, koska haluaa tuulettaa, niin muilta loppuu ilma. Noin karrikoiden. Taloyhtiössä nämä kuuluvat osastoon ikuisuusprojektit. Syy tuli jo selvitettyä.

Kollektiivinen vastuu ja syyllisyys ovat vaikeita asioita käsitellä, koska ne palautuvat yksilöön, mutta antavat mahdollisuuden siihen, että yksilö voi aina paeta joukkoon. Kun yksilönvapaus on uhattuna syyllisyyden tunteen takia, tukahduttamalla syyllisyys poistetaan myös oma vastuu.

Parempi olisi hylätä koko yksilönvapauden ihanne tunnustamalla rehellisesti vapaan tahdon harha. Siten ihminen voi saavuttaa todellisen vapauden ottamaan vastuuta itsestään ja muista ihmisistä - ja ympäristöstään.