Voittaa pitää

Kuntavaalihumu alkaa hälvetä ja kansa palaa arkisiin askareihin. Kuka biitsille köllöttämään auringon paahteeseen, kuka seuraamaan telkkarista kun miehet juoksevat pallon perässä nurtsilla. Mediakin vetää henkeä ja valmistautuu seuraaviin koitoksiin heittämään kiviä hallituksen 'pikkutyttöjen' rattaisiin.

Mutta palataanpa kuitenkin vielä vaalitulokseen. Analyysit kertovat, että arvokartalla on siirrytty kohti laitoja ainakin Helsingissä, kertoo Hesari. Tulos on kuvattu perinteisellä nelikentällä, jossa akseleina ovat oikeisto-vasemmisto ja konservatiivi-liberaali. Nelikentän idean kehittänyt tyyppi olisi varmaan miljardööri, jos olisi patentoinut koko hässäkän.

Ihmetellä voi kuitenkin, että tästä ei ole tehty selkeämpää yhdistämällä koordinaatit yhdeksi janaksi: oikeistokonservatiivit vs. vasemmistoliberaalit. Tälle janalle tulisi näköjään ääripäiksi Ps ja Vas. Lisäksi olisi selkeämmin nähtävissä nykyisten hallitus- vs. oppositiopuolueiden jakolinja. Vaaleissahan hallituspuolueet saivat selkeän enemmistön äänistä, joka taisi jäädä medialta huomaamatta.

Tälle janalle asettuvat voidaan nimittäin jakaa myös sen mukaan, minkälainen ihmiskäsitys vallitsee puolueiden kannattajissa. Toisessa päässä on hierarkkinen ja toisessa yhdenvertainen ihmiskäsitys. Mutta onko aina kysymys kahdesta ääripäästä?

Jostain syystä ihmisillä on tarve ajatella, että asioilla on aina ääripäät. Media rakastaa tätä ajatusta, koska vastakkainasettelu herättää tunteita ja ihmiset haluavat mielellään identifioitua johonkin, tuntea kuuluvansa porukkaan. Tässä syntyy kuitenkin sellainen harha, että olisi joku neutraali tila keskellä janaa. Entä, jos ajattelisikin niin, että toinen ääripäistä olisi se alkupiste ja janan toinen pää olisi jonkin kehityksen tulos, se varsinainen ääripää?

Kumpaa siis pitäisi pitää neutraalina tilana, josta ihminen sitten kehittyy johonkin suuntaan? Hierarkkista vai yhdenvertaista ihmiskäsitystä?

Jos ajatellaan ihmistä biologisena olentona, niin vaaka kallistuisi hierarkkiselle puolelle. Ihminen on kehittynyt kamppailemaan selviämisestään kuten muutkin eläimet, joten hierarkia syntyy kuin itsestään. Vahvimmat voittavat. Voittajiahan vaaleissakin nostetaan mielellään esiin. Laumaeläimenä ryhmään kuuluminen luo turvaa ja synnyttää oman hierarkiansa: me vs. muut. Hierarkkisuutta voisi siis pitää luonnollisena olotilana ihmiselle. Olotilana, joka syntyy sen kummemmin ponnistelematta.

Yhdenvertainen ihmiskäsitys on syntynyt myöhemmin. Kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa se lienee niiden ydintä. Historian aikana nämä kaksi erilaista ihmiskäsitystä ovat tietenkin kamppailleet keskenään ja uskontojen nimissäkin on synnytetty hierarkkisia rakenteita, välillä vähän huonoinkin seurauksin.

Nykyiselle länsimaiselle ihmiselle yhdenvertaisuus lienee pohjautunut myös valistusajan ideoihin, joista demokratiakin on saanut vahvemman jalansijan yhteiskunnissa. Eikä kommunismin alkuperäinen Marxin ja kumppaneiden idea tainnut vierastaa ajatusta ihmisten yhdenvertaisuudesta.

Tästä voisi päätellä, että alkupiste on hierarkkinen ihmiskäsitys, joka perustuu ihmisen biologiseen olemukseen. Ja tästä tilasta sitten suotuisissa olosuhteissa hieman ponnistellen sivistyksen myötä voi kehittyä yhdenvertainen ihmiskäsitys.

Ei siis ole kahta ääripäätä. On vain primitiivinen biologinen alkupiste ihmisen suhteessa muihin ihmisiin ja luontoon. Ja siitä kasvun myötä voi kehittyä ihminen, joka kykenee ylittämään biologiset viettinsä ja näkemään kaikki ihmiset yhdenvertaisena, kuten myös ihmisen suhteen luontoon.

Jotkut meistä haluavat siis pitää kiinni ihmisen primitiivisestä olemuksesta toisiaan vastaan kilpailevina olentoina. JFK:n sanoja mukaellen: ei siksi, että se olisi vaikeaa, vaan siksi, että se on helppoa.

Ainakin seuratessaan telkusta, kun aikuiset isot miehet kaatuilevat nurmikolla ja pillittävät kuin pikkutytöt, kun vähän sattuu.