What's so funny 'bout...

Hyvän ja pahan taistelu on ollut suosikkiteema ihmisten kertomissa tarinoissa, viihteessä ja keskeinen myös uskontojen sisältönä. Useimmiten hyvä lopulta voittaa ja se tuo toivoa ihmisen mieleen. Hyveitä on arvostettu antiikin ajoista lähtien ja moraaliset arvot ohjaavat ihmisiä kohti hyvinvointia ja rauhanomaista elämää.

Aina välillä pahakin saa enemmän kannatusta ja seuraukset ovat olleet hirvittäviä, kuten sodat siitä todistavat. Pahuus istuu tiukasti meissä ja tuo hyvän ja pahan välinen vääntö on osa inhimillistä olemustamme. Joskus elämä näyttäytyy toiveikkaana, joskus sitten taas ei.

Nyt elämäämme on tullut tuota toiveikkuutta uhkaamaan ilmiö, joka pyrkii nostamaan taas hyvän ja pahan asetelman esille, mutta aivan uudella tavalla. Ihmisessa oleva hyvyys kyseenalaistetaan ja keinona on tarkasti valittu retoriikka, jolla yritetään vähentää toiveikkuutta tarkoituksena saada valtaa, jolla pahuudelle annetaan enemmän tilaa ihmisten mielissä.

Kysymys on tietysti hyvesignaloinnista ja moraaliposeerauksesta. Tavoite on tehdä ihmisessä oleva hyvyys näyttämään epäaidolta. Näin pyritään latistamaan usko siihen, että hyvä voittaa aina pahan, jolloin luodaan epävarmuutta ihmisten mieliin ja omaa agendaa on silloin helpompi viedä eteenpäin. Tätä avittaa vielä se, että yleistä käsitystä siitä mikä on hyväksyttävää pyritään rikkomaan keinoina valehtelun ja toisten kiusaamisen normalisointi.

Tässäpä oiva muistutus aiheesta Nick Lowen vanhalla biisillä ja Elvis Costellon energisesti ja ilmaisuvoimaisesti tulkitsemana. Sanoma ja esitystapa hienosti ristiriidassa keskenään, niin kuin tämä maailmamme, jossa empatia alkaa olla kadonnut luonnonvara.