Yksinäisyyden maineenpuhdistus

Yksinäisyys puhuttaa paljon näinä aikoina. Tiedetään, että se aiheuttaa erilaisia terveydellisiä ja muita elämänlaadullisia ongelmia. Keskustelussa käsitteet menevät kuitenkin sujuvasti sekaisin ja silloin tällöin kohtaa jopa ristiriitaisiakin lausuntoja aiheesta. Yksinolemisella ja yksinäisyydellä kun voidaan tarkoittaa joko samaa tai eri asiaa.

Tässä esitetään yksi näkökulma yksinäisyyteen, mutta ensin selvennetään mitä käsitteellä tässä tarkoitetaan. Merkityksiä on neljä.

Yksinäisyys sosiaalisena statuksena

Yksinäisyyttä pidetään sosiaalisena statuksena silloin kun ihminen ei syystä tai toisesta ole yhteydessä johonkin yhteisöön. Se on siten muiden subjektiivisesti määrittämä jonkun ihmisen elämäntilanne. Puhutaan myös syrjäytymisestä. Kun sosiaalista verkostoitumista pidetään nykyisin ihanteena niin yksinäisyyttä pidetään ei-toivottuna tilanteena riippumatta siitä miten yksinäinen itse oman yksinäisyytensä kokee.

Yksinäisyys kokemuksena

Yksinäisen tai syrjäytyneen näkökulmasta tämä elämäntilanne on oma subjektiivinen kokemus. Se voi sisältää monia erilaisia tunteita, myös positiivisiakin kuten iloa, vapauden tunnetta, arvokkuutta. Minkälaisia tunteita erillään oleminen yhteisöstä herättää riippuu paljon siitä onko yksinäisyys oman tahdon tulos vai ei. Negatiivisia tunteita syntyy, jos ei syystä tai toisesta koe yhteyttä joihinkin ihmisiin tai yhteisöihin, joihin haluaisi läheisen suhteen.

Yksinäisyys tunteena

Yleensä yksinäisyyttä tunteena pidetään negatiivisena. Se on sukua surulle. Suru syntyy kun kokija menettää jotain arvokasta. Surua koetaan varsinkin kun kokija menettää jonkin läheisen ihmisen. Yksinäisyys tunteena on totaalista surua, koska yhteyttä ei enää ole yhteenkään merkitykselliseen ihmiseen. Olisi toivottavaa nähdä yksinäisyys tunteena juuri suruna, koska silloin sen ymmärtäminen olisi helpompaa ja suhtautuminen siihen rakentavampaa.

Yksinäisyys mielialana

Jos yksinäisyys tunteena kestää riittävän kauan ja keinoja sen helpottamiseksi ei löydy, siitä saattaa tulla pysyvä mielentila. Silloin voidaan yhtä hyvin puhua masennuksesta. Masennus ja yksinäisyys ovat erottamattomia.

Miksi yksinäisyys tunteena on joskus hyvä asia?

Meillä ihmisillä on taipumus luokitella toisiamme, koska silloin on helpompi määritellä suhde toiseen. Luokittelu ei ole aina hyvä juttu, koska siinä voi kadottaa toisen yksilöllisyyden ja yksilöllisen elämäntilanteen. Näin käy juuri silloin kun yksinäisyys nähdään sosiaalisena statuksena. Yksinäiseksi luokitetulle yksilölle sisällytetään oletuksena negatiivisia tunteita. Nähdään helposti, että syrjäytyneet ovat yksinäisiä ja pitkäaikaistyöttömät ovat masentuneita.

Yksilön kokemus elämäntilanteestaan voi kuitenkin olla mikä tahansa. Toisen pään sisään ei voi mennä, joten myös toisen kokemusta ei voi tietää ulkopuolinen ihminen. Jonkun leimaaminen yksinäiseksi on silloin epäreilua.

Toinen ongelma on se, että ihminen voi oikeastaan hyvin vähän hallita tunteitaan. Kuitenkin meillä on sellainen sosiaalinen vaatimus, että tunteita pitäisi pystyä hallitsemaan. Se on ymmärrettävää silloin kun tunteet voivat aiheuttaa ikäviä seurauksia kuten viha aggressiivisuutta tai pelko vastuun välttämistä silloin kun sitä tarvittaisiin.

Mutta kuinka surua pitäisi hallita? Mitä sosiaalisia ongelmia sen hetkellisestä kokemisesta voisi tulla? Pitäisikö toiselle sanoa, että sinun ei pitäisi kokea surua? Jos joku on juuri menettänyt puolisonsa, onko oikein sanoa, että älä turhaan sure? Miksi ihminen ei saisi kokea surua?

Yksinäisyyttä tunteena voi nimittäin myös kokea sellaisessa tilanteessa, jossa ihminen kokee aidosti oman erillisyytensä. Hän ymmärtää silloin, että yksinäisyys on yksi kokemus todellisuudesta. Kokemus siitä, että se kuva, jonka on itsestään luonut muiden heijastumana - identiteetti, onkin harhaa. Sen kokeminen synnyttää väistämättä surua, koska silloin joutuu luopumaan tästä harhakuvasta, johon on ollut kiintynyt läheisesti. Erillisyyden kokemus on mahdollista vain tuon surun läpi.

Kokemus erillisyydestä on mahdolllinen vain silloin kun on yksin eli luopuu täysin yhteydestä toisiin. Erillisyyden kokemus on merkittävä ihmisen henkisen kasvun kannalta, koska silloin voi myös aidosti ymmärtää toisten erillisyyden. Vasta kun sen on ymmärtänyt voi olla aidossa suhteessa toisiin, eikä koskaan enää tarvitse kokea yksinäisyyttä. Yksinäisyys on siis mahdollisuus.