LAITURIIN
8.6.2013
"Kun narut irtoavat laiturista olet jo perillä". Lause kuvaa tunnelmaa ja mielen suuntautumista päivän purjehdukselle lähdettäessä. Kiire on poissa. On aika liukua maailmaan, jossa jokainen hetki on muutosta, kaukana arkisen elämän tavanomaisuudesta. Maisemat merellä vaihtuvat huomaamattomasti ja ympäröivä luonto elää omaa riippumatonta elämäänsä ilman tavoitteita. Purjehtija on onnekas päästessään mukaan sen virtaan.
Mutta väistämättä tulee hetki, jolloin on suunnattava taas takaisin palveluiden pariin. Jääkaappi tarvitsee täydennyksiä ja miehistö sivilisaation tuottamia helpotuksia askeettisen elämän rajallisuuteen. Siis kohti satamaa.
Rantautuminen laituriin on veneilyn taidollisesti vaativimpia tehtäviä. Nykyisin näkee harvoin enää purjeilla rantautumista. Jokaisessa veneessä on jonkin sortin apumoottori, jonka avulla veneen liikkeitä on helpompi hallita.
Mutta on siinäkin omat haasteensa. Tuuli saattaa aiheuttaa yllätyksiä ja ahtaissa satamissa pitää osata ohjata ja säätää veneen nopeus sopivaksi lähestyttäessä laituria. Sopivan paikan etsiminen vie oman huomionsa ja miehistön tehtävät pitäisi olla sovittu niin, että kiinnittyminen ja muiden veneiden varominen sujuu.
Tärkeä hetki on kun vene lipuu kohti laituria. Köyden kiinnittäminen peräpoijuun pitää onnistua kerralla. Viereisiä veneitä ei saisi kolhia. Keulassa laituriin kapuavalla pitää olla kiinnitysnarut valmiina ja ainakin yhden kiinnityspaikan sijainti tiedossa, että voi nopeasti turvata keulan pysymisen paikallaan. Kipparin pitää osata hiljentää vauhtia oikeaan aikaan, ettei keula kolhi laituria. Jos hiljentää liian aikaisin, keulagasti ei pääse laituriin. Purjeveneessä kippari ohjaa perästä, joten laituria ei näe kunnolla. Laituriin tulo on sekunttipeliä.
Purjehtijat voi karkeasti jakaa ajatusleikkinä kahteen ryhmään: optimistit ja pessimistit.
Optimistinen purjehtija suhtautuu asioihin valoisasti, eikä stressaa
itseään turhaan. Hänelle tulevaisuus on asia, joka otetaan vastaan
sellaisena kuin se on liikoja murehtimatta. Asioilla on tapa järjestyä
ja jos jokin menee pieleen, se unohtuu nopeasti. Pessimistiselle
purjehtijalle tulevaisuus on epävarma. Edessä odottaa kaikenlaisia
huolia, vaaroja ja ikäviä yllätyksiä. Jos joku voi mennä pieleen, se
todennäköisesti myös menee.
Pessimistin rantautuminen
Pessimistillä puskee tietoisuuteen kiihdyttävä tunne jo kun purjeet on laskettu ja satamaan on vielä matkaa. Sataman lähestymisen vaihtoehdot on tutkittu merikortista, satamakirjasta ja kaikista mahdollisista tietolähteistä. Tuulen suunta on hyvin tiedossa ja suunnitelma lähestymiseen kerrattu muutaman kerran. Leputtimet laskettu hyvissä ajoin ja miehistölle kerrottu tehtävät. Pakollinen vessassa käynti suoritettu. Suuta saattaa vähän kuivaa.
Jännitys tihenee kun laituria lähestytään aistit valppaina reagoimaan
mihin tahansa ennakoimattomaan muutokseen. Gasti (miehistön jäsen)
keulassa valmiina jo tuulenpuoleinen naru kädessä. Kippari valmistautuu
laittamaan peräköyden kiinni poijuun. Jännitys hieman purkautuu kun
naapuriveneen kollega astelee laiturilla keulan eteen ja ojentaa kätensä
gastille ottaakseen vastaan keulanaurun. Hän kiinnittää sen laituriin
samalla kun kippari on jarruttanut ja pysäyttänyt veneen niin, että
gasti pääsee kipuamaan keulatikkaita turvallisesti laiturille. Hyvin meni taas!
Kun kiitokset ja muutamat sanat on vaihdettu naapuriveneen auttajan
kanssa, on aika riisua tamineet, relata ja suhauttaa kylmän
peltipurkin suljin auki.
Optimistin rantautuminen
Optimisti luottaa siihen, että rantautuminen sujuu hyvin ja sitä on turha etukäteen murehtia. Jotenkin se on aina sujunut ja mieli on jo rantakahvilan terassilla huurteisen lasin äärellä iloisten ihmisten ympäröiminä. Leputtimien laskemiseen ei kannata uhrata ajatusta: eiköhän niillä muilla ole ne siellä jo alhaalla. Keulagastin tehtävänä on peräpoijuun kiinnittyminen, koska eihän kippari joka paikkaan ehdi. Keulatikkaita on turha laittaa paikoilleen kun laituri on varmaan tarpeeksi korkea ja gasti kyllä hyppää ketterästi alas.
Naapuriveneen pessimistisesti suuntautunut kollega huomaa lähestymisen ja miettii, että tuosta ei kyllä hyvää seuraa ja kiirehtii laiturille kesken illallisen. Gasti ehtii kuin ehtiikin keulaan peräköyden kiinnittämisen jälkeen ja onneksi naapurilla oli leputtimet alhaalla niin vahinkoja ei tullut taaskaan. Auttaja laiturilla nappaa kaksin käsin keulakaiteesta kiinni ja painaa koko kehollaan venettä vasten, ettei keula kolhiinnu laituriin ja pyytää gastia ottamaan ankkuriboksista keulanarun ja ojentamaan sen hänelle. Gasti antaa ystävällisesti hymyillen köyden ja tiedustelee onko satamassa hyvät palvelut. Laiturille apuun ehtinyt toinenkin purjehtijaystävä ottaa toisen narun ja kun keula on kiinnitetty kippari kiittelee avusta kättään heilauttaen ja sammuttaa moottorin. Hyvin meni taas! Mieltä kohottaa vielä kylmän peltipurkin sulkimen sihahdus.