ARKEOLOGISIA LÖYDÖKSIÄ LUOVUUDESTA OSA3

31.1.2016

Sattuipa käsiin Tuula Grandellin kirjoittama kirja Matka luovuuden lähteelle. Jo nimensäkin puolesta tämän blogin aihepiiriin liittyvä opus siis. Ja kun takakannessa lukee: "Pääosassa on psyykkeen spontaani, muutosta luova voima", niin pakkohan se oli selvittää mitä uusia ulottuvuuksia kirja ehkä tuo luovuuden teemaan.

Kirjassa käsitellään Jacob Morenon (1889-1974) kehittämää psykodraamamenetelmää C. G. Jungin (1875-1961) analyyttisen psykologian ajatuksiin ja käsitteisiin peilaten. Jätetään kirjan varsinainen sisältö tässä rauhaan ja poimitaan siitä yksi luovuuden olemusta valaiseva aihe: spontaanisuus tai spontaanius, jota nimeä kirjassa käytetään. Sitä käsitellään luvussa Portti luovuuden lähteelle (s. 98-111), josta jutun lainaukset.

Spontaanius on Morenon käsitteenä mielentila. Se ei siis tarkoita sanaan yleensä liittyvää ajatusta impulsiivisesta toiminnasta. Moreno näkee "spontaaniuden ja luovuuden kahtena erilaisena prosessina, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden". Spontaanius mielentilana edeltää luovuutta, joka ilmenee toimintana. (Tässähän on selkeä yhteys Winncottin ajatukseen luovuudesta, jossa oleminen edeltää tekemistä!)

Toinen merkityksellinen ajatus Morenon luovuuden käsitteessä on se, että aito spontaanius ja luovuus synnyttävät aina tarkoituksenmukaista uutta. Jos pöytäseurueessa kesken keskustelun joku yhtäkkiä kaataa oluttuoppinsa toisen päähän, niin se ei ole tarkoituksenmukaista, ellei siihen sitten liity joku merkityksellinen viesti(?). Morenolle aito spontaanius on sidoksissa tilanteen merkityksiin eettisessä mielessä:

"Tarkoituksen mukainen uusi on arvioitavissa vain spontaaniuden laadun ja luovuuden lopputuloksen mukaan."

Moreno jakaa epäaidon spontaaniuden kahteen tyyppiin: patologinen ja stereotyyppinen. Kirjassa kuvataan ensin aidon spontaaniuden piirteet, mutta tehdäänpä tässä toisin päin. Joskus on helpompi ymmärtää varsinainen asia kertomalla mitä se ei ole.

Patologinen spontaanius

"Patologinen spontaanius virittää ihmisen tuottamaan mitä tahansa uutta sen itsensä takia tai oman aseman vuoksi, ilman että se olisi kokonaistilanteen kannalta merkityksellistä tai tarpeellista."

"Sen ihannointi voi olla hybrikseen altistavaa, jos unohtaa ihmisyyteen kuuluvan keskeneräisyyden ja tietoisuuden ylittävät suuremmat voimat."

Hybriksellä tarkoitetaan kaikkivoipaista itseriittoisuutta, psykoanalyyttisessä kielessä narsistisuutta siis. Spontaaniudesta tulee itsetarkoitus. Sen avulla pyritään valtaan, koska spontaaniuden varjolla ei tarvitse noudattaa sääntöjä. Ne voi määritellä itse. Tietoisuuden ylittävillä voimilla tarkoitetaan tässä kaikkia niitä tiedostamattomia vaikuttimia, jotka meidän toimintaamme ohjaavat - enemmän tai vähemmän.

Otetaanpa esimerkki kuvitellusta tilanteesta erään pariskunnan aikoessa lähteä mökille lauantaiaamuna aikaisin herätessään:

Mies ehdottaa lähtöajaksi klo 10, koska on talvi ja matka kestää noin 5 tuntia mukaan lukien kilometrin hiihtomatkan perille itse mökille, jossa pitäisi vielä tampata polut mökin, liiterin, puuseen ja saunan välillä. Avantokin pitäisi tehdä ja laittaa mökit lämpiämään. Naiselle tämä ei käy, koska koko viikon hän on joutunut juoksemaan tiukkojen aikataulujen mukaan kokouksesta toiseen. "Minähän en viikonloppuna halua mitään aikatauluja. Lähdetään sitten kun siltä tuntuu."

Arvatenkin lähtö sitten viivästyy kun asiasta on riidelty muutamia tunteja ja mies joutuu sitten perillä talvi-illan pimeydessä kahlaamaan lumessa kaasupullojen kanssa ja kiipeämään otsalampun kapeassa valokeilassa lumiselle katolle savupiipun suojaa poistamaan. Mielummin olisi lähtenyt ajoissa ja saavuttanut spontaaniuden mielentilan takkatulen loisteessa tarkoituksenmukaista juomaa siemaillen ja olisi hyvin ehtinyt katsella mökin ikkunasta hiljalleen pimenevän lumisen aavan ainutkertaisuutta.

Ihminen ei voi olla tietoisesti aidosti spontaani. Spontaanius mielentilana voidaan saavuttaa irtipäästämällä aikomuksista. Tavoite ei kuitenkaan ole pysyvä mielentila, koska sellaista ei voi saada. Joku esiin pulpahtanut ajatus kuitenkin ennen pitkää johtaa aikomukseen ja toimintaan.

Stereotyyppinen spontaanius

"Joskus spontaaniuden virittämä luovuus tuottaa jotain tarkoituksenmukaista, mutta siitä ei löydy mitään uutta ja omaperäistä...potentiaalit jäävät uinumaan ja hän toistaa samaa vanhaa."

Winnicottin termein ihminen mukautuu, jota Winnicott pitää juuri luovuuden vastakohtana. Ihminen kyllä näyttää olevan toimelias, mutta toimii aina samalla totutulla tavalla, vaikka tilanteet yleensä muuttuvat enemmän tai vähemmän. Muutoksen pelkohan se sieltä kurkkii.

Yksi esimerkki stereotyyppisestä luovuudesta on arkinen kahvipöytäkeskustelu työpaikalla. Jutut soljuvat näennäisen luovasti, koska aiheet saattavat vaihtua. Kysesssä on kuitenkin sarjamonologi. Yksi osallistuja kertoo jotain omista kokemuksistaan ja kun seuraava saa suunvuoron, hän tarttuu ehkä johonkin sanaan tai ajatukseen edellisen puheessa ja jatkaa siitä kertoen taas oman elämänsä tapahtumista odottaen, että muut ovat siitä kiinnostuneita. Joku toinen saattaa samaan aikaan kamppailla tuskissaan kun ei saa sanottua sitä omasta mielestään tärkeää ajatustaan, joka syntyi jo minuutteja aikaisemmin. Tämä nyt puheenvuorossa oleva kaikille tuttu kliseegeneraattori kun jatkaa ja jatkaa eikä ymmärrä lopettaa. Ihmiset pöydän äärellä eivät juurikaan kohtaa.

Luovan keskustelun ytimenä on dialogisuus, joka johtaa keskinäisen ymmärryksen laajenemiseen ja luovaan kokemiseen. Keskustelulla on joku yhteinen suunta, joka muovautuu kohtaamisten kautta. Keskustelusta tulee tarkoituksenmukaista kun osallistujat ensin päästävät irti omista vaikuttimistaan ja suuntautuvat toisiin ihmisiin.

Aito spontaanius

"Kun tietoisuudessa viriää spontaanius, se tarkoittaa sellaista valmiustilaa, joka mahdollistaa tilanteeseen tai asiaan heittäytymisen, kokeilun ja leikin. Ihminen on valmis kyseenalaistamaan vanhaa ja kokeilemaan uutta. Se mahdollistaa myös toisen ihmisen kohtaamisen uudella tavalla. Spontaani tila tietoisuudessa hajottaa aikaisemmin kahlinneet käsitykset ja käsikirjoitukset. Se on valmiudessa vastaanottamaan uutta tai etsimään sitä tahtoessaan."

Avoimuus nykyhetkeen, luova kokeminen. Voiko sen selkeämmin ilmaista!

"Aidon spontaaniuden tilassa ahdistus ja pelot eivät kahlitse, vaan ihminen kokee olevansa vapaa ja autonominen."

Kasvun kuopista ollaan siis selvitty ylös.

"Hän luottaa siihen, että osaa toimia ja selviytyä riittävän hyvin tilanteessa. Hän kykenee antautuman meneillään olevaan hetkeen, sen edellyttämille asioille tai uudenlaisille valinnoille, ajatuksille ja näkökulmille vanhojen, totuttujen sijaan."

Luovan ihmisen stressinhallintaa.

"Tällainen spontaani tila kykenee herättämään luovuuden, joka tuottaa sekä uutta että tarkoituksenmukaista."

Silloin ihminen toteuttaa itseään aidon ihmisluontonsa mukaisesti autenttisena, ainutlaatuisena ja eettisenä olentona.

Fromm-Winnicott-Moreno-Jung

Näyttää nyt kohtuullisen selkeältä, että näiden kymmeniä vuosia sitten luovaan ajatteluun kypsyneiden viisaiden käsityksessä luovuudesta on yhteisiä piirteitä, vaikka kieli ja artikulointi onkin hieman erilaista. Heidän esittämät näkökulmat luovuuteen ja niiden merkitykset eivät varmaankaan ole sitoutuneita vain tuohon aikaan. Vai onko ihmisen luonto ehtinyt muuttua maailman myllerryksissä niin paljon, että nämä samat luovuudeen käsitteet on päivitetty johonkin uuteen versioon? Onko ajatus ihmisyyteen luontaisasti kaikille kuuluvasta luovuudesta kätketty toiseen kieleen ja käsitteistöön? Luovuus näyttää kuuluvan edelleen etupäässä taitelijoille, markkinointitoimistoille ja uuden teknologian innovaattoreille.

Luovuutta on tutkittu kyllä paljon viime vuosina, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että siellä takana on samat voimat, jotka on valjastettu tuottamaan lisää hyvinvointia niille, jotka jo voivat suhteellisen hyvin länsimaisen mittapuun mukaan. Ihmisiä rohkaistaan kuluttamaan lisää hyvinvointia, koska se tuottaa lisää taloudellista kasvua ja valtaa niille, jotka näitä hyvinvointihyödykkeitä tuottavat - ja siihen tarvitaan luovuutta tietenkin.

Mutta onko tämä oletettu hyvinvoinnin lisääntyminen vähentänyt mukautumista ja halua valtaan ihmisen henkisen kehityksen jarruna? Ei se siltä ainakaan vaikuta kun katsoo mitä maailmalla tapahtuu tänään ja mitä vauhtia ihmiskunta on tuhoamassa omaa kotiaan. Mistä löytyisi se uusi kieli, joka tavoittaisi ja herättäisi tämän päivän ihmisen Frommin mainitsemasta puoliunesta, jossa suurin osa ihmisistä vaeltelee tällä planeetalla ilman suuntaa ja merkitystä, jonka elämä itse on ihmiselle antanut?