STRESSINSIEDON KOLME STRATEGIAA

Homeostaasi, mukavuusalue

Homeostaasilla tarkoitetaan kaikelle elolliselle tyypillistä pyrkimystä tasapainoon. Ihmisen kehossa se toteutuu esimerkiksi lämmön, verenpaineen ja verensokerin tasapainon säätelyillä. Keho pyrkii siis olemaan tietyn mukavuusalueen sisällä. Stressi on yksi evoluution mukanaan tuomista homeostaasin ilmenemismuodoista. Sillä keho pyrkii varautumaan uhkiin, joko ulkoisiin tai sisäisiin. Stressi ei siis ole paha, vaan oleellinen osa ihmisen kehollisen tasapainon säilyttämistä. Pahaksi sen tekee vasta kun uhkaa ei pystytä syystä tai toisesta torjumaan ja keho ei palaudu stressireaktiosta ja siitä tulee pysyvä. Siksi on tärkeää erottaa akuutti ja pitkävaikutteinen stressi.

Elämässä on välttämätöntä, että joudumme kohtaamaan erilaisia haasteita. Vaikka elämmekin kohtuulliisen turvallista elämää, voimme silti joutua tilanteisiin, joissa kehon pitää reagoida nopeasti. Useat meistä hankkiutuvat näihin jopa vapaaehtoisesti erilaisten harrastusten parissa. Ainakin jutun kirjoittaja on näin tehnyt. Mutta nykyihmiselle stressi tulee kaiketi ikävimmillään vastaan useimmiten työelämän kiireissä ja sosiaalisten suhteiden paineissa.

Stressireaktio lähtee aivoista kun tulkitsemme tilanteen niin, että odotukset selviämisestä eivät vastaa kuviteltuja kykyjämme. Meiltä vaaditaan liikaa - tai niin sen kuvittelemme. Kun pelko iskee niin fysiikkamme ei erota syytä, vaan johtaa johonkin näistä reaktioista: taistele, pakene tai jähmety. Fysiologisista muutoksista löytyy kuvauksia tulevassa jutussa linkkien kera, joten niistä ei nyt enempää. Sen sijaan tarkastellaan kolmea erilaista strategiaa, joilla ahdistusta ja stressiä voidaan hallita.

Strategia no. 1: bouncing back

Mistä sitten sen voi tunnistaa, että stressireaktio iskee ja joudumme mukavuusalueen ulkopuolelle? Sitä onkin vaikea määritellä, koska kokemus on yksilöllinen ja tilanteet vaihtelevat niin paljon. Yksinkertaistaen hieman voisi ajatella kahta eri kynnystä stressaavan tilanteen tunnistamiseen. Selkeämmin se pitäisi huomata silloin kun käytöksemme muuttuu ja ei vastaa tilannetta eli silloin kuin kiehahtaa, ärsytys saa meidät tiuskimaan, turhautuminen johtaa vetäytymiseen. Toisin sanoen silloin kun emme tietoisesti pysty estämään reaktioita, josta aiheutuu harmia itsellemme tai muille. Käytöksemme on reaktiivista.

Paremmin saattaa käydä, jos huomaamme jo hieman aikaisemmin, että meinaa kiehahtaa tai ärsytys alkaa iskeä. Silloin tunne on vielä sisällä ja ei välttämättä näy ulospäin. Vaikka osaamme pitää käytöksen aisoissa, kehomme kuitenkin käy läpi stressireaktion fysiologiset vaikutukset. Se vaikuttaa keskittymiseen ja emme ole enää ihan täysin läsnä tilanteessa, jolloin vaihtoehtoisten toimintamallien löytäminen vaikeutuu. Luovuus kärsii.

Stressinhallinnan ensimmäinen strategia tulee siis silloin käyttöön kun stressireaktio on jo iskenyt. Silloin tarvitsemme keinoja palauttaa mielen ja kehon tasapainotila takaisin. Bouncing Back on kirja, jossa kerrotaan kohtuullisen kattavasti erilaisista tavoista selvitä stressaavista tilanteista. Sen on kirjoittanut Linda Graham. Ihan yksinkertaista ja helppoa ratkaisua on kuitenkin turha odottaa, vaikka kirjan harjoituksia ahkerasti kävisikin läpi. Meillä on hyvin erilaiset lähtökohdat ihmisinä oppia näitä konsteja ja tilanteet voivat olla hyvin erilaisia ja aueta niin nopeasti, että emme edes huomaa kun automaattiohjaus ja reaktiivuus kytkeytyy päälle.

Strategia no. 2: sietokyvyn lisääminen

Lindan G:n kirjan keskeinen käsite on "resilience", jota käytetään ahkerasti varsinkin positiivisen psykologian artikuloinnissa. Suomeksi se tarkoittaa kimmoisuutta eli tässä yhteydessä juuri ahdistuksen ja stressin sietokykyä. Epäilemättä kirjan harjoituksia tekemällä myös sietokyky paranee kun itsehavainnointi kehittyy ja voimme nopeammin löytää keinot rauhoittaa mieli.

Miten sitten tuo sietokyky on kehittynyt alunpitäen? Siinä olemmekin taas olleet hyvin erilaisissa lähtökuopissa. Perinnölliset tekijät vaikuttavat temperamenttiin, joka antaa erilaiset valmiudet kokea ulkopuolisia ja sisäisiä uhkia. Sensitiivisillä ihmisillä on enemmän haasteita tässä ja sosiaalisuudella varustetuilla taas paremmat mahdollisuudet hyödyntää muiden tukea. Varhainen kehitys vaikuttaa myös lähtökohtiin ja kiintymyssuhdemallien vaikutusta ei saisi unohtaa. Elämänkokemus voi tuoda isojakin eroja erilaisten kriisien kautta suuntaan tai toiseen ja sen kautta opitut mallit voivat joko parantaa tai heikentää stressinsietokykyä.

Strategia no. 2 vaatii paljon työtä, jos lähtökohdat ovat heikommat ja joka tapauksessa pitää hyväksyä, että joillakin sietokyky on parempi kuin toisilla. Monissa tutkimuksissa onkin todettu, että parhaiten sellaisista keinoista, joilla lisätään myönteistä suhtautumista elämän haasteisiin, hyötyvät ne, jotka ovat muutenkin positiivisia ja myönteisiä. Muilla hyödyt ovat heikommat, vaikka he niitä enemmän tarvitsisivat.

Strategia no. 3: luova asenne

Kolmas strategia voisi olla kahden ensimmäisen onnistunut yhdistelmä, mutta siihen saattaa löytyä suorempi ja helpompikin tie, joka sopii kaikille. Kysymys on siitä miten voimme luovasti välttää stressaavia tilanteita. Elämässä tapahtuu asioita, joille emme voi mitään ja siksi tämä ei ole mikään viisasten kivi kaikkeen mikä vastaan tulee. Mutta on suureksi avuksi arkisiin tilanteisiin, joissa voimme välttää turhaa ahdistusta.

Luova asenne tarkoittaa avoimuutta siihen mitä tapahtuu juuri nyt. Silloin voimme arvioida paremmin sitä tilannetta, jossa olemme: irtipäästämällä opituista toimintatavoista, automaattiohjauksesta ja reaktiivisuudesta. Se tarkoittaa myös oman rajallisuuden hyväksymistä, joka vapauttaa meidät siitä harhasta, että voimme hallita kaikkea. Mutta myös kasvamista ylös syyllisyyden kuopasta huoleen ja vastuun ottamiseen toisista ja itsestä.

Tälle tielle lähteminen tarkoittaa kolmen asian oppimista, havainnoin ja toiminnan syklin tietoiseksi tekemistä:

1. Valppautta havainnointiin, joka saavutetaan tietoisen läsnäolon kokemuksen kautta
2. Itsetuntemusta, joka on ymmärrystä oman toiminnan motivaatioista ja on oman kasvun tulos
3. Proaktiivisuutta, joka ilmenee huolenpitona ja vastuun ottamisena

Linda G:n kirjassa on Portia Nelsonin lyhyt tarina siitä, mitä tämä kasvu luovaan asenteeseen tarkoittaa oivaltavalla tavalla kuvattuna. Lainaan sen tähän sellaisenaan:

"I walk down the street.
There is a deep hole in the sidewalk.
I fall in.
I am lost... I am helpless.
It isn't my fault.
It takes forever to find a way out.

I walk down the same street.
There is a deep hole in the sidewalk.
I pretend I don't see it.
I fall in again.
I can't believe I am in the same place.
But, it isn't my fault.
It still takes me a long time to get out.

I walk down the same street.
There is a deep hole in the sidewalk.
I see it is there.
I still fall in. It's a habit.
My eyes are open.
I know where I am.
It is my fault. I get out immediately.

I walk down the same street.
There is a deep hole in the sidewalk.
I walk around it.

I walk down another street."
― Portia Nelson, There's a Hole in My Sidewalk: The Romance of Self-Discovery