ARKEOLOGISIA LÖYDÖKSIÄ LUOVUUDESTA OSA2

8.8.2015

D.W. Winnicott (1896-1971)

Donald Woods Winnicott oli englantilainen lastenlääkäri ja psykoanalyytikko. Hän oli oman tiensä kulkija pysyen erossa aikansa analyytikkojen dogmiriidoista, eikä välittänyt perustaa omaa koulukuntaansa, vaikka hänen näkemyksensä olivatkin omaperäisiä. Tunnetuimmat hänen kehittämänsä käsitteet lienevät siirtymäobjekti (transitional object), kyllin hyvä äiti (good-enough-mother) ja kannattelu (holding). Winnicottin ajattelussa yksi keskeinen aihe oli leikki, joka tapahtuu välitilassa (intermediate/potential space), ulkoisen ja sisäisen maailman välissä.

Hän loi oman kielen teorioihinsa ja siksi hänen käsitteitään ei ole aina helppoa heti ymmärtää. Luovuudella Winnicott ei tarkoita taiteellista luovuutta tai innovatiivisuutta. Luovuus on hänelle oleellinen osa ihmisyyttä, joka kuuluu luonnostaan kaikille, jollei sitä ole erikseen tukahdutettu.

Primaari luovuus

Winncottin käsite primaari luovuus (primary psychic creativity) selitetään yleensä vastasyntyneen kykynä luoda oma maailmansa aikana, jolloin elää vielä symbioosissa äitinsä kanssa eikä osaa kokea ulkopuolista maailmaa erillisenä. Se ilmentyy kaikkivoipaisuutena, omnipotenssina ja maagisena säätelynä, josta lapsen tulee luopua vähitellen terveen psyykkisen kehityksen myötä. Epäonnistumista kutsutaan aikuisella narsismiksi.

Primaari luovuus tulkitaan myös eräänlaisena sisäisenä viettinä, joka ilmenee suuntautumisena kohti olemisen jatkuvuuden tunnetta ja psyykkistä terveyttä. Jan Abram kirjoittaa (1):

"For Winnicott, primary psychic creativity is essentially an innate drive towards health..."

Sitä voisi siis kutsua myös vitaliteetiksi, elinvoimaksi. Se on tiedostamaton, jokaiseen elävään soluun ohjelmoitu elämää ylläpitävä koodi.

Kuulostaa ehkä mystiseltä tieteellisen ajattelun pohjalta, jossa kaikki elämän ilmiöt pyritään selittämään hajoittamalla ne pieniin osiin, jotka voidaan sitten mitata jollain tavalla. Selittäminen ei kuitenkaan aina välttämättä lisää ihmisen kykyä ymmärtää asioita. Useimmat ymmärtävät riittävän hyvin miten ja miksi kasvi kurottaa osiaan kohti valoa, muurahaiset ahkeroivat pesää rakentaen, lokit seuraavat kirkuen laivaa ja hyvä ystäväsi soittaa sinulle kuulumisia vaihtaakseen.

Luova kokeminen

Winnicottin mukaan mielen toiminta tapahtuu tuossa edellä mainitussa välitilassa, jossa primaari luovuus ja ulkoisen maailman havainnot kohtaavat luovana leikkinä. (Sekundaarinen) luovuus on silloin havaintoihin liitettävien merkitysten muodostamista oman yksilöllisen sisäisen maailman rakentamiseksi. Joka siten johtaa myös luovaan toimintaan.

Winnicott käyttää tässä käsitettä apperception. Sille ei ole suoraa suomenkielistä vastinetta. Kari Kurkela kuvailee sitä Winnicottia käsittelevässä kirjoituksessa (2) näin:

"Winnicott viittaa jälkimmäiseen termillä apperception; se on kaksisuuntainen prosessi, jossa itsen rikastuminen vuorottelee maailmaan kätkeytyvien merkitysten löytymisien kanssa."

Ja Michael Parsons (3) näin:

"It (apperception) means perceiving something and setting it in relation to past experience. This is how we create our personal repertoires of meaning. Unconsious linking allows new perceptions to take on idiosyncratic significance, structuring an alive and dynamic internal world. Psychological health or illness depends on the extent to which this happens: on how far we are able, or find ourselves unable, to live creatively this manner."

Winnicottin mukaan luovan kokemisen vastakohtana on mukautuminen (compliance). Näin hän kuvailee sitä itse (4):

"It is creative apperception more than anything else that makes the individual feel that life is worth living. Contrasted with this is a relationship to external reality which is one of compliance, the world and its details being recognised but only as something to be fitted in with or demanding adaptation. Compliance carries with it a sense of futility for the individual and is associated with the idea that nothing matters and that life is not worth living. In a tantalising way, many individuals have experienced just enough of creative living to recognize that most of the time they are living uncreatively, as if caught up in the creativity of someone else, or of a machine."

Mukautuminen on:

* maailman tarkastelua tuttuussuotimen läpi
* uskoa auktoriteettien kaikkivoipaisuuteen
* 10 miljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä
* kaiken muuttumattomuuden ihanaa turvallisuuden tunnetta
* ihan sama!
-asennetta
* kritiikittömyyttä


Luova asenne

Kari Kurkela kertoo:

"Winnicott toteaa, että luovuus on koko elämää värittävä asenne. Luovuus voi olla mukana taiteellisessa työssä, mutta myös silloin kun vammainen nauttii kyvystään hengittää tai lapsi on innostunut ulosteillaan sotkemisesta tai kirkumisesta. Luova asenne antaa elämälle mielekkyyden tunteen, se tekee elämästä elämisen arvoisen."

ja...

"Älyllisesti ja sosiaalisesti normaalin ihmisen suhde todellisuuteen on aina luova, paitsi jos hän sattuu olemaan sairas tai jos luova asenne on jonkin erityisen ulkoisen syyn vuoksi tukahdutettu. Silti vaikeissakin oloissa (kuten ankarat perheolot, keskitysleirit tai poliittinen vaino) jotkut säilyttävät luovan suhteen todellisuuteen. He ovat kärsiviä ihmisiä, toteaa Winnicott. Loput ovat luopuneet toivostaan luovaan elämänasenteeseen. He ovat mukautuneet, he eivät enää näe elämää luovasti. Mukautuminen (compliance) on luovan asenteen vastakohta; se on kokemus siitä, että täytyy alistua ulkoisiin vaatimuksiin."

Luova asenne on etsimistä, kysymistä, heittäytymistä dialogiin ulkoisen ja itsen välillä - aloittelijan mielellä eli kun lapsen uteliaisuus yhdistyy aikuisen vastuuseen.

Luova asenne on avoimuutta nykyhetkeen hyödyntäen kaikkea menneisyydessä koettua ja opittua intuitiivisesti. Se on myös suuntautumista tulevaan: oleminen (being) muuntuu tekemiseksi (doing).

Jan Abram (5):

"From the experience of 'being' can develop the capacity to 'live creatively' and 'play', which are aspects of integration and lead to 'doing'."

Paljon nykyisin käytetty 'olla tässä ja nyt' asenteena saattaakin olla ulkoisen todellisuuden torjumista huolettomuuteen pakenemalla ja alistumista siihen, että itse ei voi vaikuttaa omaan elämäänsä - tai muiden.

Huoli (concern) on Winnicottin mukaan lapsen kehityksessä merkittävä askel: merkki empatian synnystä ja vastuuntunnon heräämisestä. Ihminen, joka ei kykene tuntemaan syyllisyyttä ja huolta, ei voi olla henkisesti terveesti kehittynyt. Huoli käsitteenä on suomenkielessä hankala sen kaksimerkityksestä johtuen. Englanninkielessä näille on omat sanat: worry ja concern. Tästä aiheesta ehkä joskus myöhemmin...

(1) Jan Abram: The Language of Winnicott (2007, s. 115)
(2) Kari Kurkela: Winnicott, raja, luova asenne - Psykoterapia-lehti (2004, 23(2))
(3) Michael Parsons: Living Psychoanalysis: From Theory to Experience (2014, s. 3)
(4) Winnicott: Playing and Reality (1971, s. 65)
(5) Jan Abram: The Language of Winnicott (2007, s. 67)