Amerikan unta

Aikaisemmassa kirjoituksessa oli ihmetelty sitä, miksi Suomeen ollaan oltu niin halukkaita tuomaan uusia ajatuksia rapakon takaa. Uudet suuntaukset sosiologiasta, psykologiasta ja monilta muilta tieteenaloilta ja kulttuurista tuntuvat olevan nykyisin peräisin USA:sta jostain kumman syystä. Suomeahan on kutsuttu (Suomessa!) Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi kun täällä ihannoidaan kovasti tämän maailman vauraimman kansan elämäntapaa. Talousajattelu on ollut valtavirtaa teollistuneissa maissa ja siksi epäilemättä silläkin on osuutensa ihanteiden muodostumisessa.

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD tuottaa tutkimustietoa ja suosituksia jäsenilleen maiden kehityksestä erilaisilla mittareilla. Alla olevat kaaviot kertovat havainnollisesti muutamia tosiasioita eri maiden vertailuista, joten tutkitaanpa miten Suomi ja USA pärjäävät (lähde: weforum.org).

Ensimmäisessä on maat mitattu kahdella ulottuvuudella: x-akselilla on aineellinen vauraus ja y-akselilla elämänlaatu.

Kaavio paljastaa melko huiman eron sekä vauraudessa, että elämänlaadussa Suomen ja USA:n välillä. Suomessa hyvinvointi on kärkeä kun USA kuuluu keskikastin alempaan osaan. Vauraus ei siis ole tuonut elämänlaatua sinne samalla mitalla. Voisipa jopa ajatella, että Suomessa on osattu käyttää vähempikin vauraus tehokkaammin hyvinvoinnin lisäämiseen.

Toisessa kaaviossa maat on laitettu järjestykseen elämänlaadun (x-akseli) ja tuloerojen (y-akseli) mukaan. Nyt ero on jopa selvempi. USA:ssa eriarvoisuus on koko joukon heikointa kun Suomi kuuluu edelleen kärkiryhmään.

Mitä tästä voisi sitten napata ymmärrykseksi? Ensinnäkin aineellista vaurautta tavoittelevan talousajattelun seurauksena ei näyttäisi syntyvän korkeaa elämänlaatua kansakunnan tasolla. Toiseksi vauraus näyttäisi kasautuvan pienelle joukolle ihmisiä kun eriarvoisuus on samalla suuri. Voisi sen sanoa niinkin, että vauraus luo eriarvoisuutta, joka taas puolestaan estää hyvinvoinnin kasvun.

Väistämättä syntyy mielikuva siitä, että ihan kuin meillä ihmiset eläisivät kahta todellisuutta samaan aikaan. Imetään sokeina vaikutteita yhteiskunnasta, jossa ei toteudu sellainen hyvinvointi, jota täällä on rakennettu kymmeniä vuosia. Ja ollaan kuuroja niiden negatiivisten vaikutusten kaiuille, joita nämä omaksutut ihanteet aiheuttavat ihmiskäsitykselle ja elämäntavalle. Amerikkalainen unelma onkin unta vain.

Lisää vettä myllyyn heittää esimerkiksi YLE artikkelissaan, jossa on laskettu rahallisina arvoina ihmisten maksamien verojen ja saatujen hyvinvointipalvelujen erotukset eri ihmisryhmillä. Mitä tällaisella oikein tavoitellaan? Sitäkö miten hyvinvointia mitataan rahassa? Keskustelusta päätellen tämä ei ainakaan lisää ymmärrystä yhteisöllisestä elämisestä, vaan lisää vain eripuraa kun talousajattelu ja oman edun tavoittelu ovat jo niin syvällä ihmisissä.