Empatiakuilun partaalla

Nettipalstojen keskustelua seurattaessa ei voi välttyä huomaamasta empatiakuilua joidenkin kirjoittajien asenteessa. Heikommassa asemassa olevia mustamaalataan ja parempiosaisten tilannetta pidetään kategorisesti oikeudenmukaisena, omana ansiona. Tuloerotkin hyväksytään mukisematta.

Valtavirran keskustelualustoista poikkeaa Facebookissa oleva Eriarvoisuusvarasto, johon on koottu linkkejä tutkimustiedosta ja kommentoijat ovat asiallisempia johtuen myös aika tiukasta moderoinnista. Jonkinlainen sivistyskuilukin on nähtävissä. Alusta toki voisi olla joku muu kuin Fb. Se vähentäisi hieman keskusteluun halukkaiden eriarvoisuutta.

Sivuilla oli linkki mielenkiintoiseen artikkeliin, jossa käsitellään ihmisten taloudellisesta asemasta johtuvia hyvinvointieroja. Erot tunnustetaan oleviksi, mutta syynä parempaan hyvinvointiin pidetään yhteiskunnassa vallalla olevia sosiaalisia odotuksia. Kun työtä arvostetaan paljon niin silloin työllistynyt kokee asemansa odotusten mukaiseksi. Ja päinvastoin. Työn arvostus ei siis ole sisäänrakennettuna meissä, vaan se tulee yhteisön määrittämänä.

On todettu, että kun esimerkiksi pitkäaikaistyötön siirtyy eläkkeelle, se parantaa hyvinvointia kun paineet hellittävät. Perustulon ajatellaan toimivan samoin. Kun hyvinvointi paranee myös valmiudet osallisuuteen paranevat ja työllistyminen helpottuu. Tässä on vastakkain kaksi erilaista ihmisnäkemystä. Toinen haluaa luoda toivoa, toinen tuhoa.

Tuloerojen kasvu 90-luvulta alkaen on lisännyt pahoinvointia ja yleistä epävarmuutta. Sen seurauksena populismi ja kansallismielisyys ovat nostaneet päätään kun defenssit laukeavat päälle. Jonkinlainen merkki epävarmuudesta on kai myös poliisin panssariautohankinnat.

Vaikka absoluuttisen ja suhteellisen köyhyyden välillä on taloudellisten mittareiden mukainen selvä ero, niin jokaisen pitäisi ymmärtää, että huono-osaisuus on ennen kaikkea kokemus ja siihen vaikuttaa myös yhteiskunnallinen ilmapiiri. Siihen taas voi vaikuttaa toivoa luovalla politiikalla, mutta empatiakuilu tuhoaa sitä.