Feed forward

24.09.2026

Huolestuneita katseita on kohdistunut teköälyn kehitykseen, jonka pelätään karkaavan käsistä. Ihmisiä voisi rauhoittaa kertomalla, että ainahan sen töpselin voi vetää pois seinästä.

Muuten – sosiaalista mediakaan ei kukaan oikeasti tarvitse. Ei siihen kuole, vaikka ei olekaan sometilejä.

Sitä paitsi – mainoksiakaan ei tarvitse katsoa, jos vain näkee vähän vaivaa. Siis, vaikka somejätit osaisivatkin kerätä tietoja sinusta ilman somepresenssiä, turhaan niitä mainostajat silloin ostaa. Ei se ole tyhmä joka myy vaan se joka maksaa.

Huolissaan pitää olla siitä, että tämä yhteiskunta on muuttunut jotenkin henkisesti laiskaksi. Se johtaa siihen, että vuorovaikutus ihmisten välillä ei oikein toimi. Edes siellä somessa. Niin ne kertovat.

Vuorovaikutushan tarkoittaa kahdensuuntaisuutta siten, että molemmat osapuolet saavat mahdollisuuden reagoida toisten viesteihin. Aktiivisessa vuorovaikutuksessa lähettäjä on valmiudessa kuuntelemaan vastaanottajan reaktiota. Ja osat vaihtuvat sitten. Viestin lähettäjän pitäisi olla aina vastuussa viestin vastaanottamisesta.

Otetaan pari esimerkkiä yhteiskunnan eri kerroksista.

Tämän nykyisen hallituksen omaleimainen ominaisuus on ollut se, että se ei kuuntele ketään. Ei asiantuntijoita, ei oppositiota. Edes vaikutusarviointeja ei tehdä. Se olisi myös merkki jonkinlaisesta vuorovaikutuksesta.

Terveydenhuoltojärjestelmämme on normatiivinen. Se tarkoittaa sitä, että hoito perustuu ohjeisiin ja protokolliin. Jos esimerkiksi potilaalla on polvi kipeä, ensisijaisesti hänet ohjataan fysioterapiaan selvittämättä syytä. Jos sitten myöhemmin kuvauksissa ilmenee, että polvessa onkin nivelrikkoa, kukaan ei edes kysy keneltäkään, voivatko kivut johtua nivelrikosta. Kun diagnoosi on tehty, hoito menee protokollan mukaan, eikä potilasta tarvitse kuunnella. Vuorovaikutus loistaa poissaolollaan.

Melkeinpä mikä tahansa palvelu tänä päivänä tapahtuu verkon kautta. Onpa jopa erään kaupungin omistamien asuntojen vuokrauskin hoidettu niin, ettei puhelimen eikä edes sähköpostin kautta voi olla yhteydessä palvelun tarjoajaan. Ainoa mahdollisuus saada aikaan näyttö asuntoon on tehdä varsinainen hakemus verkkosivuilla. Mutta mitäs sitten tapahtuu kun verkkosivut ei toimi? Vuorovaikutus totaalisesti kateissa.

Pahemmaksi tämän tekee se, kun asiakas (tai potilas) ei edes itse tiedä, miten viestinnän pitäisi toimia. Ja vaikka oppisi tietämäänkin, ensi viikolla systeemi toimii taas toisella tavalla.

Mikä voisi mennä pieleen? Ei ihme, että ihmiset ovat vähän hukassa. Oikeastaan voi ihmetellä, mikä tätä enää pitää pystyssä.


Feedforward on tekniikassa käytetty nimitys systeemistä, jossa säätö tehdään ennakoiden jonkun algoritmin avulla. Feedback on systeemi, jossa säätö tehdään palautteen avulla.

Politiikassa Feedforward -algoritmi on ideologia.