Hei, me valehdellaan

30.10.2019

Donald Trump, tuo maailman mahtavimman maan päämies, valehtelee päivittäin. Siitä on tullut jo niin normaalia, että uutiskynnyskään ei ylity. Mutta pienessä maassa nimeltä Suomi valehdellaan myös niin, että posket punoittaa häpeästä kun lukee. Katsotaanpa parin päivän saldoa.

MTK eli maa- ja metsätalouden parissa puuhavien edunvalvontatoimisto kertoo, että metsien omistus on vaivihkaa siirtymässä ulkomaiseen omistukseen. No, valettahan se. 99% rahastoiden kautta metsää omistavista on tavallisia suomalaisia pulliaisia. Ei mennyt läpi. Hyvä yritys saada lisää fyffeä omilleen.

LUKE eli samaa porukkaa paapova muka-tutkimuslaitos on jo jäänyt kiinni excel-taulukoiden "lukuvirheistä" ja nyt ei "osaa" tuottaa riittävää tietoa EU:n komissiolle siitä, miten suuret hiilinielut Suomessa on. MOT-dokkari näyttää, miten LUKE:n edustaja selittää virnistellen korjaavansa laskelmia kun on tullut vähän palautetta. Eikö ne osaa hommiaan vai yrittävätkö vedättää?

VTT:n tutkija väittää, että ei kannata ajaa vanhaa autoa loppuun, koska uuden auton hankinta vähentää päästöjä, vaikka ajaisi vähän. Hän sanoo, että jos auto on käytössä 20 vuotta ja ajaa 300.000 km, niin päästöt vähenevät jo kun on ajanut pari vuotta uudella vähäpäästöisemmällä autolla. Ei pidä paikkaansa. Eikö tutkija huomaa, että joku muu ajaa sitä vanhaa autoa samaan aikaan, jos se kerran ei ole loppu?

Mutta kannattavaa se auton vaihtaminen ei ole koskaan, paitsi autokauppiaalle. Myyt tai ostat, aina tuntuu kun häviäisi. Sitä paitsi 15.000 km vuodessa ei ole vähän. 5.000 km on. Ja se vähentää päästöjä huomattavasti enemmän kun ajaa sillä vanhalla autolla sen verran verrattuna siihen kun ajaa vähäpäästöisellä 15.000 km vuodessa. Jos siis on päättänyt ajaa vähemmän ja myy vanhan autonsa jollekin, mistä sen tietää ajetaanko sillä monta kertaa enemmän? Varminta on siten ajaa oma vanha auto loppuun asti.

Meitä huijataan, mutta hei, sehän on ihan normaalia tänä päivänä.