Hyväpuhe jää toiseksi

Hesarin toimittaja Tommi Nieminen on huolissaan politiikan aikuisuuden kärsimästä tappiosta kun tietyn puolueen edustajat möläyttelevät keskenkasvuisen tunnusmerkkeihin kuuluvia ilmaisuja lähinnä sosiaalisessa mediassa. Hän kysyy: "Mitä tapahtui poliittiselle aikuisuudelle?" Huoli ei ole turha.

Seuraavassa yritetään etsiä vastausta kysymykseen: miksi näyttää siltä, että aikuisuuteen kypsyminen on jämähtänyt paikoilleen tai jopa taantunut?

Voidaan pitää melko todennäköisenä, että ihmiset jakautuvat normaalijakauman mukaan (Gauss) myös fiksuus/typeryys-ulottuvuudella. Suurin osa ihmisistä sijoittuu siis keskivertoisina normaaliälyisinä käyrän keskivaiheille. Hyvin pieni osa on täysääliöitä (kts. Niemisen artikkeli) ja toinen pieni osa äärifiksuja kuten vaikkapa äiti Teresa.

Demokratia toimisi ihan hyvin, jos yhteiskunnassa se raja, joka erottaa luovat ja yhteistä hyvää ajavat eli vastuulliset aikuiset ihmiset muista, olisi keskellä niin kuin voisi äkkiä ajatella. Mutta, kun se ei ole niin. Tuo aikuisuusraja on selvästi oikealla eli luovia ja vastuuntuntoisia ihmisiä on selvästi vähemmän kuin muita.

Ei hätää. Niin kauan kuin nämä keskimääräistä fiksummat ihmiset saavat enemmän valtaa, asiat menevät suhteellisen mukavasti. Näinhän on käynyt tähän mennessä ja maastamme on tullut mallikas hyvinvointivaltio.

Mutta sitten tuli some.

Sosiaalinen media on erittäinen nopea tiedonvälittäjä. Lisäksi se antaa mahdollisuuden kenelle tahansa levittää tietoa julkisuuteen. Aluksi tämä on varmasti kuulostanut hyvältä, mutta onkin käynyt toisin. Yhdessä edellä mainitun fiksuus/ääliö-jakauman aikuisuusrajan ja somen luonteen kanssa tilanne on riistäytymässä käsistä.

Tiedetään, että mikä tahansa media välittää ikäviä asioita paremmin kuin hyviä. Se on kai joku ominaisuus meissä ihmisissä. Siksi myös vihapuhe ja vastaavat leviävät helpommin kuin vaikeammin omaksuttava hyväpuhe. Kun lisäksi kaikilla on nyt mahdollisuus levittää mitä tahansa puhetta ja suurin osa ihmisistä on edellä mainitun aikuisuusrajan vasemmalla puolella, niin on puhdas matemaattinen todennäköisyys, että vihapuhe ja vastaava leviää tehokkaammin kuin hyväpuhe.

Ennen somea kynnys päästä levittämään julkisesti ajatuksia oli hyvin korkea. Vain toimittajilla, poliitikoilla ja muilla julkisuuden henkilöillä oli siihen mahdollisuus. Suurin osa heistä oli kypsän aikuisuuden rajan oikealla puolella, joten hyväpuhe oli valtavirtaa. Nyt tilanne on kääntynyt toiseksi. Kuka tahansa voi esittää julkisesti omia ajatuksiaan riippumatta omasta henkisestä kypsyyden tasostaan. Ja koska valtaosa ihmisistä jää kypsän aikuisuuden rajan vasemmalle puolelle hyväpuhe on jäämässä paitsioon.

Tommi Nieminen luo juttunsa lopussa uskoa parempaan, mutta se tapahtuu hänen mielestään vain jonkun kansallisen katastrofin kautta kuten viime vuosisadan alku osoitti. Vihan poteroista noustiin kansalaissodan jälkeen, koska keskenkasvuisten rinnalla oli riittävän paljon aikuisia. Mutta silloin ei ollut somea.