Jalkaan ampujat

Jani Kaaro kirjoittaa melko suorasukaisesti perussuomalaisten äänestäjien sokeudesta nähdä valintojensa vaikutuksia. Omaan jalkaan ampumistahan oikeistolaisen talouspolitiikan tukeminen köyhälle tarkoittaa. Kaarolta jää kertomatta, miksi sitten rikkaan antama ääni veroja kiristävälle puolueelle ei ole omaan jalkaan ampumista. Ehkä sitä vain ei tapahdu. Tai jos tapahtuu, niin sitä kutsutaan hyväntekeväisyydeksi.

Kaaro kysyy, miksi PS-äänestäjä ampuu omaan jalkaansa tai ei huomaa ampuvansa, mutta ei vastaa itse. Kun lukee kolumnin kommentteja siitä voi kuitenkin saada aavistuksen. Kolumnin kommentoijien kritiikki kun kohdistuu joko kirjoittajan henkilöön tai sitten siihen, että hän ei hauku muita puolueita tasapuolisesti. Itse asia eli omaan jalkaan ampuminen ei siis juuri kohahduttanut, koska se ei ole heille mikään ongelma.

Tätä pitää pohtia joko niin, että se omaan jalkaan ampuja on joku toinen, tai sitten se olen minä itse.

Jos se jalkaan ampuja on joku toinen, niin sitä ei tunnista ensinnäkään siksi, koska omaan jalkaan ei satu. Jos sattuukin huomaamaan, että toiseen sattuu, niin sitten voi aina ajatella, että se on vain sen oma vika. Tai sitten vika on jossain kolmannessa osapuolessa, joka on muutenkin syyllinen kaikkeen pahaan. Yhtä kaikki, toisten omaan jalkaan ampuminen ei siis ole mikään ongelma itselle. Eikä sekään ole siksi ongelma, että ampuu itse toisia ihmisiä jalkaan.

Jos se ampuja taas olenkin minä itse, niin sitten on tietty vaikea välttyä tuntemasta kipua, mutta sen voi aina selittää pois monella tavalla. Kun kaverit on jo vuosia kertoneet, että se kolmas osapuoli on aina syyllinen kaikkeen pahaan, niin silloin voi kuvitella mielessään, että se ampuja olikin se. Tai sitten voi ajatella, että pääasia on, että on kivaa ylipäätään ampua jotain.