Kannattelua päättäjille

Hesarin mielipideosiossa oli kirjoitus, joka osui naulankantaan. Ihmisten pitäisi kääntää syyllisyydentunto toiminnaksi ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Winnicott jo aikanaan ymmärsi, että syyllisyyden tunteen (guilt) sietäminen on inhimillisen kehityksen merkittävä saavutus kun se jalostuu huoleksi (concern) ja vastuuksi. Se on kyky, jonka lapsi oppii saadessaan riittävää kannattelua (holding) kasvaessaan. Syyllisyyden tunteen aiheuttama ahdistus muuntuu toiminnaksi, jolla lapsi pyrkii korjaamaan ('to give, to construct 
and to mend' ) aiheuttamaansa pahaa.

Kun sitten lukee mainitun kirjoituksen kommentteja, niin se antaa karun kuvan inhimillisen kasvun tasosta. Suuri osa kommentoijista pyrkii kieltämään syyllisyyttään, vaikka he aivan varmasti ymmärtävät syyn aiheuttamiimme ympäristöongelmiin. Se kertoo kyvyttömyydestä sietää ahdistusta ja niistä keinoista, joilla ahdistus pyritään torjumaan. Kieltämisellä ja todellisuudesta pakenemisella etsitään keinotekoista syliä oman turvattomuuden hallintaan.

Kirjoittaja heittää lopuksi haasteen tuleville päättäjille vaadittavista muutoksista. Samalla voisi haastaa myös heidät testiin inhimillisestä kypsyydestä ja vastuusta, jota vaaditaan aiheutetun pahan myöntämiseen ja korjaamiseen. Kertokoot sitten, jos tarvitsevat hieman lisää kannattelua.