Kant, uusliberalismi, ylikulutus

Mitä yhteistä on Immanuel Kantilla, uusliberalismilla ja maapallon luonnonvarojen ylikulutuksella? Ainakin kaikista on puhuttu parin viime päivän aikana, vaikkakin eri yhteyksissä.

Hesarissa oli laaja artikkeli "Kuplan filosofista" eli Kantista, joka on ollut kuulemma yksi merkittävimpiä vaikuttajia länsimaisen nykyihmisen ajatteluun. Olipa sekava kirjoitus itsekin itseään sekavana kirjoittajana pitävästä filosofista. Kantistako on lähtöisin yksilökeskeisyyttä korostava ajatus siitä, että jokainen ihminen luo itse maailman, joka siis näyttäytyy kuplana? Koska aistimme ovat vajaavaisia, yhteistä todellisuutta emme voi koskaan tavoittaa, ajatellaan. Jokainen elää siis omassa kokemuskuplassaan ja maailma on vain mielikuvien aikaansaama konstruktio.

Tämän ajatusmallin voi testata esimerkiksi menemällä jonnekin Kouvolan ja Lahden väliin seisomaan junaradalle kun IC8 tulee Joensuusta. Jos oli mielen luoma konstruktio ja kertoo siitä muille, niin teoria pitänee paikkaansa. Ellei sitten juna pysähtynyt kolmeksi tunniksi helteessä jonnekin aikaisemmin. Matkustajat jakoivat ainakin yhteisen painajaisen kun vettäkään ei ollut tarjolla ja ilmastointi oli rikki.

Buddhalaisessa ajattelussa tilanne on juuri päinvastoin kuin länsimaisessa sosiaalisessa konstruktiossa. Maailma on yksi ja Minä on konstruktio. Tavoitteena on välitön kokemus todellisuudesta silloin kun Minän kupla on poksahtanut rikki. Länsimainen ja buddhalainen ajattelu ovat siten kuin kaksi tähteä, ei niin kauniita, vaan niin kaukana toisistaan.

Entäs sitten uusliberalismi? No, se on seurausta tuosta Valistuksen ajan ajattelusta, jossa ihminen on asettanut itsensä maailman keskipisteeksi. Jokainen ihminen tavoittelee omaa etuaan ja luonto sekä muut ihmiset nähdään resursseina onnen tavoittelussa. Uusliberalismi on käsitteenä yhtä sekava kuin Kantin filosofia. Sitä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Se voi olla taloustiedettä, ideologiaa tai sitten tuo mainittu ihmiskeskeinen maailmankuva. Jokainen voi valita oman kuplansa.

Yhteinen todellisuus saattaa kuitenkin paljastua silloin kun esimerkiksi oikealle kallellaan oleva taloustieteen professori sanoo poistavansa varmistimen kun kuulee sanan uusliberalismi. Miksi noin voimakas reaktio? Eikö käsitettä voisi lähestyä tieteellisen objektiivisesti kunhan ensin määritellään näkökulma? Jos uusliberalismi ei jotenkin istu valtavirran taloustieteeseen, eikö sen voi vain kuitata pois ilman voimakkaita tunteita? Mikä siinä ideologiassa on niin ärsyttävää, että pitää vetää liikkuvat taakse?

Taloustieteen (yksi kupla sekin) yhtenä reunaehtona on edellä mainittu jäykkä ihmiskäsitys, jonka mukaan kaikki ihmiset toimivat taloudellisen edun maksimointi mielessään. Jos tuota ihmiskäsitystä kyseenalaistetaan, taloustieteeltä putoaa pohja pois. Taloustieteilijät joutuisivat silloin pohtimaan moraalikysymyksiä ja silloin paljastuisi ajattelun pohjalla oleva ristiriita länsimaisen humanistisen etiikan kanssa. Elämässä on muitakin arvoja kuin jatkuva vaurastuminen. Siitä siis voimakas tunnereaktio, jota tarvitaan huomion kiinnittämiseen muualle, ettei oma kupla poksahtaisi.

Taloustieteestä uupuu eräiden muiden reunaehtojen määrittely. Yksi näistä on luonnonvarojen loputtoman saatavuuden kupla. Ympäristöä voidaan myös saastuttaa mielin määrin, koska sitä ei käytetä taloustieteen funktioissa parametrinä. Taloustieteilijältä loppuvat sanat kun puhutaan ilmastonmuutoksesta. Taloustiede ennustaa tulevaisuutta menneisyyden mukaan ikään kuin mikään sivilisaation reunaehdoista ei muuttuisi koskaan. Yksi paha sota, ekokatastrofi tai kun joku isompi kivenmurikka avaruudesta osuu Wall Streetille romuttaisi teoriat samantein.