Laskukaavoja

Julkisessa keskustelussa erottuu kolme erilaista suhtautumista moniulotteisiin aiheisiin. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi markkinatalousjärjestelmä tai metsän jaksottainen kasvatus. Voisi jopa ajatella, että nämä kolme eri suhtautumistapaa kertovat käyttäjänsä kehitystasosta ihmisenä.

Ajatellaan, että on aihe A. Sen seurauksena syntyy hyvää vaikutusta edustava B ja huonoa vaikutusta edustava C.

1. Ignorointi

Alimmalla kehitystasolla ihminen ei pysty käsittelemään B:n ja C:n ambivalenssia ja välttääkseen ahdistusta hän joko kieltää C:n tai jättää sen kokonaan huomioimatta. A on silloin hyvä ja sitä ei tarvitse muuttaa.

Keskustelu ei johda mihinkään.

2. Summapeli

Vähän kehittyneempi taso on se, että ihminen kyllä tunnistaa C:n, mutta laskee vaikutukset yhteen. Esimerkiksi näin:

B = 2

C = -1

A = B + C = 2 -1 = 1

Lopputulos on positiivinen, joten A on edelleen toimiva ratkaisu ja sitä ei tarvitse muuttaa. Negatiiviset vaikutukset säilyvät.

3. Inkluusio

Tässä mallissa todetaan, että kokonaisvaikutuksen määrää aina yhtälön heikoin lenkki. Esimerkiksi näin:

B = 2

C = -1

A = B x C = 2 x -1 = -2

Lopputulos on negatiivinen ja se asettaa paineita muuttaa A:ta, jotta päästään positiiviseen kokonaisvaikutukseen.

Kannattaa siis seurata keskusteluja pitäen tämä mielessä. Ei ole vaikea tunnistaa, että enemmistö keskustelijoista kuuluu tasolle 1, harva tasolle 2 ja tuskin kukaan tasolle 3. Jälkimmäiset keskustelevat kyllä keskenään, mutta eivät julkisesti, kun se ei maksa vaivaa.