Maalaisetäisyys

25.03.2020

Jossain on mainittu, että ihminen ei voi sietää vierasta ihmistä lähempänä kasvojaan kuin 40 senttiä. Poislukien siis omat lapset ja seksuaalista vetoa toiseen tunteva. Ainakin täpötäydessä hississä tämän voi todeta kuka tahansa.

Toinen turvaetäisyyden raja voisi olla kädenmitta, koska sen taakse ei toisen nyrkki yllä. Epäselvissä tilanteissa kannattaa nostaa oma käsi ylös kämmen auki vastaantulijaa päin, jotta hän näkee, että itse ei ole ainakaan aseistettu. Tämä lienee tämäntyyppisen tervehdyksen alkuperäinen merkitys ja nyt suositeltavaakin kun kättely on kieletty koronavaaran takia.

Koronaepidemian takia suositellaankin, että kahden ihmisen etäisyys kohdattaessa olisi 1,5-2 metriä suosittelijasta riippuen. Siinä matkassa pärskeiden sisältämät virusta kantavat vesimolekyylit ehtivät vajota maahan tai lattialle, jossa ne ennen pitkää menehtyvät alkuperäisen kohteensa sijasta.

Maaseutupaikkakunnalla kohtaamisetäisyys kahden vieraan välillä on ollut tyypillisesti noin 5 metriä kun tilaa väistämiseen on enemmän kuin kaupungeissa. Mielenkiintoista onkin todeta nyt, että se on koronauutisten vauhdittamana kasvanut 10 - 15 metriin. Liekö sitten esimerkki siitä kuuluisasta maalaisjärjestä? Maalaisjärkihän otetaan yleensä käyttöön silloin kun joku asia on liian vaikea ymmärtää.