Onnellisuuden inflaatio

Yhden suomalaiskansallisen renttumytologian surullisen finaalin täyttämien viestimien tarjonnan seasta löytyi tänään kaksi huomionarvoista juttua.

Ensimmäinen kertoo eräästä lieveilmiöstä, joka syntyi kun ruotsalaisen koulujärjestelmä siirtyi 1990-luvun alussa markkinaehtoiseen kilpailuttamiseen. Mukaan pääsivät niin yksityiset kuin julkiset koulutkin samalle viivalle - vähän niin kuin nyt meidän sotea on suunniteltu. Oppilaista tuli asiakkaita. Koulujen välisen kilpailun seurauksena arvosanojen keskimääräinen nimellisarvo on noussut eli kärsinyt inflaation, vaikka samalla oppimistulokset ovat heikentyneet. Samalla arvosanalla saa siis paljon vähemmän osaamista.

Samanlainen kehityshän on tapahtunut viime vuosikymmeninä noin yleisesti kun ihmiset on tyrkätty kilpailemaan taloudellisesta ja sosiaalisesta menestymisestä. Näennäinnen onnellisuus on kasvanut eli kärsinyt inflaatiota samalla kun inhimillinen moraali on rapistunut.

Toinen lukusuositus on tämä YLE:n kolumni. Siihen ei ole mitään lisättävää. Amen.