Parametreja simulaatioihin

19.04.2019

Taloustieteilijät laativat simulaatioita erilaisten skenaarioiden aikaansaamiseksi. Simulaatioissa on algoritmeja eli monimutkaisia ohjelmoituja laskentakaavoja, joihin syötetään erilaisia parametreja. Lopputulos riippuu sekä algoritmeista että parametreista. Me tavalliset pulliaiset emme ymmärrä näitä algoritmeja, eikä meille juuri kerrota mitä parametreja käytetään. Pitää siis vaan uskoa, että ne toimivat.

Olisi mielenkiintoista kuitenkin tietää syötettiinkö Ruotsissa lentomatkustuksen muutoksen skenaarioon häpeäkerroin kun on kerrottu, että lentohäpeä on vähentänyt lentämistä siellä. Lentoveron vaikutusta ei edes pidetä merkittävänä tekijänä, vaikka luulisi, että taloustieteilijät ovat sen ainakin huomioineet laskelmissaan. Miksi muuten ylipäätään puhuttaisiin haittaveroista taloudellisena ohjauskeinona?

Tässä olisi muutama lisäehdotus parametreiksi ympäristövaikutussimulaatioihin:

Kateuskerroin: ottaa huomioon suomalaisten luonteenpiirteiden jakauman tulotason funktiona ja sen vaikutukset kulutuskäyttäytymiseen

Persukerroin: ottaa huomioon perussuomalaisten kannatuksen muutoksen vaikutukset lihankulutukseen

Peräkammarinpoikakerroin: ottaa huomioon perussuomalaisten ja vihreiden kannatuksen vaikutukset syntyvyyteen*

Kimiräikkönenkerroin: ottaa huomioon suomalaisen moottoriurheilumenestyksen muutoksen vaikutukset liikennekäyttäytymiseen

Parisuhdekerroin: ottaa huomioon parisuhdestatuksen muutoksen vaikutukset lohturuuan syönnin kasvihuonekaasupäästöihin

Sohvaperunakerroin: ottaa huomioon viihdeohjelmien koukuttavuuden vaikutukset liikkumisen muutoksiin

-----------------------

* Perussuomalaisten kannattajien ollessa pääasiassa miehiä ja vihreiden kannattajien ollessa pääasiassa naisia syntyy kohtaanto-ongelma, joka pahenee molempien kannatuksen noustessa.