Pässiä narusta

04.12.2020

Mediatalot sitoutuvat vastuulliseen journalismiin. Pitäytyvät siis faktoissa, eivätkä sepittele omiaan. Faktojakin voi tuoda esiin eri tavoilla ja se antaa mahdollisuuden hieman manipuloida ihmisten mieliä. Pari esimerkkiä.

1. Hesari

Kelan tutkimus: Maahanmuuttajat saivat viidesosan toimeentulotuista

"Suomessa syntyneille tutkittuja tukia maksettiin keskimäärin 2 243 euroa vuodessa henkilöä kohden. Maahanmuuttajille niitä maksettiin 4 676 euroa vuodessa henkilöä kohden."

Näin syntyy hidasälyiselle kuva, että jollekin maahanmuuttajalle maksetaan tuplat sen mikä kantasuomalaiselle. Eihän se pidä paikkaansa, vaan luvut on laskettu keskiarvoina. Ihan samat tuet saavat kaikki samassa tilanteessa olevat.

2. YLE-Areena

Miksi ulkomaalaistaustaisilla on enemmän koronatartuntoja?

Tätä uutisoitiin monessa mediassa. Kyseessä on tilastoharha, joka on debunkattu täällä. Tilastoa tulkitaan niin, että lasketaan mukaan koko väestö, eikä oteta huomioon alueellisia keskittymiä. Riittää kuitenkin siihen, että ulkomaalaistaustaiset leimataan. Liian vaikea asia ymmärtää monille.

3. Hesari

15 eurolla alkuun

Kerrotaan, miten köyhä yksihuoltajaäiti alkaa tienaamaan sijoitussäästämisellä, vaikka saa toimeentulotukea. Höpöhöpö. Menettää kaikki sijoitustulot, jos saa tukea, koska ne tulot vähentävät tukia. Elämä alkoikin hymyilemään vasta kun löysi uuden kumppanin ja pääsi töihin. Jutusta saa kuitenkin nopeasti lukemalla kuvan, että köyhäkin pärjää kun vain vähän yrittää.

Aikaisemmin tänä vuonna oli kampanja, jossa yritettiin väittää, että on epistä kun kaikki työssä käyvät rahoittavat ansiosidonnaista päivärahaa, mutta vain jotkut saavat sitä, vaikka se ei pidä paikkaansa. Uutisen virhettä ei edes Julkisen sanan neuvosto viitsinyt korjata.

Näin ihmisiä viedään kuin pässiä naurusta. Jollakin täytyy olla kova hätä, kun halutaan estää, että ihmiset käyttäisivät omia aivojaan. Tai sitten tiedetään, että eivät ne kuitenkaan käytä.