Pupujussit

PUPUTTI JA PUPINA

Pupujussit

Kaikista eläimistä juuri pupujussit kuuluvat ihmisille mieluisimpien eläinten joukkoon. Ne ovat pehmeitä, pyöreitä ja niillä on lupsakkaat korvat. Ne hyppelehtivät lystikkäästi ja välillä pysähtyvät uteliaina katsomaan ympärilleen. Ne ovat hellyttäviä ja ihmiset näkevät niissä jotain, joka muistuttaa heitä viattomuudesta. Puput elävätkin kuten ihmiset. Hankkivat ruokaa, syövät, nukkuvat ja puuhastelevat kaikenlaista keskenään. Kasvattavat lapsiaan ja yrittävät huolehtia toisistaan parhaansa mukaan. Pupujussit elävät hyvin, hyvin lähellä ihmisiä. Jokainen ihminen on joskus nähnyt pupun, missä sen nyt sitten milloinkin kohtaa.

Eräs piirre pupuissa on niille tunnusomaista ja ihminenkin sen hyvin tunnistaa. Se on niiden arkuus. Pupujussit ovat oppineet, että maailma on vaarallinen paikka elää. Milloin tahansa ne voivat joutua ansaan, tulla nähdyksi saaliina. Pupujussien keskuudessa saaliiksi joutuminen on häpeistä suurin. Sen ne ovat oppineet jo pienestä pitäen. Siksi niiden elämän kaikkein tärkein asia on piiloutuminen vaaroilta.

Piiloutuakseen ne ovat keksineet monenlaisia keinoja. Joskus ne loikkivat vinhaa vauhtia karkuun pensaaseen pois vihamielisten silmien alta. Joskus taas pupu saattaa jähmettyä paikoilleen kuin esittääkseen olevansa joku muu. Se verhoutuu ikään kuin pelottomuuden viittaan ja siten hämää vihollista uskomaan, ettei se olekaan se pelokas pupujussi, jonka viholainen helposti nappaisi saaliikseen.

Pupujussien elämää sävyttävät kaikenlaiset pelot, ei vain nähdyksi tuleminen saaliina. Pelot ovat läsnä myös niiden keskinäisessä elämässä. Vaaroja täynnä oleva kiireinen elämä ei ole antanut pienten pupulasten vanhemmille mahdollisuutta huolehtia lapsistaan aina parhaalla tavalla ja siksi pienokaiset ovat myös itse oppineet, että pelko kuuluu niiden elämään.

Puputti

Puputti on kasvanut pupuperheessä, jossa vanhemmat ovat olleet hyvin ahkeria ja rehellisiä. Ruokaa on aina riittänyt ja muutenkin olot kotona ovat olleet kaikin puolin järjestyksessä. Puputti on saanut turvallisen kodin – tai ainakin siltä se näyttää, kun perheen elämää katsoo ulkoapäin.

Puputin isä on oppinut, että elämässä tärkein asia on työ, ruuan hankkiminen perheelle. Se on niin tärkeää, että siihen kannattaa käyttää kaikki mahdollinen aika. Harrastuksista tärkein on kodin kunnostaminen. Se vasta työtä vaatiikin, että kaikki paikat on kunnossa. Mikä häpeä se olisikin, jos joku näkisi, että koti on rempallaan! Kiireinen työ ja kodin kunnostaminen vie isän aikaa tosi paljon ja sitä ei silloin riitä aina lasten kanssa puuhasteluun. Puputti oppiikin jo lapsena, että isä ei ole se kaveri, joka haluaisi leikkiä Puputin kanssa, pitää hauskaa. Eikä isä ole läsnä silloinkaan kun Puputtia joku asia harmittaa. Isä ei ehdi ottamaan Puputtia syliinsä kuuntelemaan hänen huoliaan. Puputti on jäänyt ilman isän tukea silloin kun sitä tarvitsisi ja se jättää häneen turvattomuuden tunteen. Puputti on oppinut toisaalta kyllä, että isä tulee paikalle aina silloin kun Puputti tekee jotain isän mielestä väärin. Isä on silloin hyvin vihainen ja ankara. Isä tuntuu pelottavalta ja se pelko jää Puputtiin.

Puputin äiti on ruokkinut ja pitänyt huolta lapsistaan kuten kuka tahansa hyvä pupuäiti. Äidillä on myös joskus omia huolia, kuten kaikilla pupuilla on. Äidin tekisi varmaan mieli purkaa huoliaan jollekin, mutta isälle ei ainakaan oikein voi kun isällä on aina kiire ja muita pupuja ei juuri ehdi tapaamaan kun pikkupupuista huolehtimiseen menee kaikki aika. Äiti on myös oppinut jo omasta lapsuudestaan, että huolistaan ja tunteistaan ei kannata kertoa kenellekään. On turhaa pahoittaa toisen mieltä kertomalla omista murheistaan! Äiti haluaa välttää riitaa viimeiseen asti. Koska äiti on oppinut piilottamaan omat tunteensa, hänen on vaikeaa näyttää Puputille, että hän välittää ja rakastaa Puputtia kuten muitakin pikkupupujaan. Ei osaa lohduttaa kun Puputtia harmittaa, eikä kehua kun Puputti on saanut jotain hyvää aikaan. Äiti ei ikävä kyllä kykene siihen myötätuntoon, jota pikkupuput tarvitsisivat äidiltään tunteakseen olonsa turvalliseksi.

Puputti on siis kasvanut muuten hyvässä perheessä, mutta hänestä ei ole välitetty tarpeeksi. Hän on jäänyt vaille hyväksyntää ja myötätuntoa. Hänet on hylätty ja jätetty yksin harmeineen liian monta kertaa ilman sellaista tukea, jota jokainen pikkupupu tarvitsisi oppiakseen luottamaan muihin ja elämään muiden pupujen kanssa.

Puputti haluaa valtavasti, että joku tulisi hänen lähelleen ja näyttäisi, että välittää hänestä. Elämä on siksi tehnyt hänestä kiltin, herkän ja helposti lähestyttävän. Mutta hän pelkää, että hänet hylätään, kuten on valitettavan usein käynytkin. Nimittäin elämän juoksussa Puputtia on kohdeltu huonosti, koska kiltit ja herkät puput joutuvat niin helposti loukatuksi ja petetyksi. Ja siksi Puputilla on hylätyksi tulemisen pelko. Läheisyyden kaipuu on kuitenkin niin suuri, että hänellä on elämän aikana saaduista haavoista huolimatta halu voittaa pelkonsa. Kasvaa pupujussina.

Pupina

Myös Pupina on kasvanut perheessä, jossa vanhemmilla on ollut paljon puuhaa. Ruokaa on hankittu lapsille riittävästi, mutta harrastuksillekin on jäänyt aikaa ja elämä on ollut vilkasta. Pupinan onneksi nuo harrastukset ovat olleet sellaisia, että lapsetkin ovat päässeet mukaan niihin. Pupina on saanut siis paljon enemmän aikaa vanhemmiltaan kuin Puputti, mutta - Pupinan vanhemmilla on Se Salaisuus.

Salaisuus on ollut aina läsnä. Salaisuus on niin häpeällinen, että se on täytynyt yrittää piilottaa, koska muuten kaikki tietäisivät, miten huonoja pupuja Pupinan vanhemmat ovat. Salaisuuden piilottamiseen he ovat keksineet omat keinonsa. Helpoin niistä on tietysti salaaminen. Siitä ei siis saa puhua. Ja jos puhutaankin, siitä käytetään eri nimeä. Salaisuudesta siis myös valehdellaan. Salaaminen ja valehteleminen ovat tulleet Pupinan perheessä niin tavalliseksi, että kukaan ei enää osaa tuntea syyllisyyttä siitä. Sekin salataan. Pupinan perheessä vietetään kaksoiselämää.

Koska häpeän paljastuminen on Pupinan vanhemmille ainainen uhka, he eivät myöskään pysty tuomaan esiin omia aitoja tunteitaan. Nekin salataan ja peitellään. Pupina on siksi jäänyt vaille aitoa myötätuntoa ja välittämistä ja siksi hän tuntee olevansa kuin ansassa, tukahdutettu, koska hän kaipaa tukea ja hyväksyntää niin kuin kaikki puput kaipaavat. Aitojen tunteiden ilmaisemisen sijaan Pupinan perheessä välittyy teeskentelyn ja itsekkyyden ilmapiiri, jota Salaisuuden piilottaminen vaatii. Pupina on saanut ikävä kyllä kodin, jossa vallitsee näennäisen hyvinvoinnin sisällä epävarmuus ja turvattomuus.

Pupinan vanhempien häpeä on siirtynyt vaivihkaa Pupinaan. Hän on alkanut myös uskomaan, että hän on huono, todella huono. Jos joku toinen pupu tulisi hänen lähelleen ja näkisi, miten huono hän on, toinen juoksisi varmasti pois. Ketään hän ei haluaisi päästää lähelleen. Keneenkään hän ei luota. Kenellekään hän ei aio kertoa omista aidoista tunteistaan. Pupinalla on läheisyyden pelko.

Läheisyys toisen pupun kanssa voisi paljastaa Pupinan salaaman häpeän. Näitä pelkojaan vastaan hän on kutonut itselleen häpeättömyyden suojaviitan. Sen avulla Pupina on tehnyt itsestään vahvan kestämään turvattomuuden tunnetta. Sen avulla hän voi myös estää läheisyyden yrityksiä, antamaan ja vastaanottamaan aitoa välittämistä. Hän ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, miksi joku voisi oikeasti välittää hänestä. Ei hän sellaista ole koskaan kokenutkaan! Häpeättömyyden viitan takana ei tarvitse myöskään tuntea syyllisyyttä. Sen takana voi piilottaa omat aidot tunteensa, aivan kuten Pupinan vanhemmatkin ovat tehneet. Vaikka elämä on antanut hänelle keinoja salata läheisyyden pelkonsa, Pupinalla on kuitenkin tunne, että hän haluaisi voittaa ne. Kasvaa pupujussina.

Kohtaaminen

Vuorikiipeilijä ei voita pelkoaan vuorta kohtaan katselemalla sitä alhaalta ja kääntämällä katseensa pois. Vuorikiipeilijä voittaa pelkonsa kiipeämällä vuorelle. Kun on sen kerran tehnyt ja onnistunut, hän ei pelkää enää.

Liekö sitten sattumaa vai kohtalon johdatusta, sitä emme varmuudella tiedä, mutta Puputti ja Pupina tapaavat toisensa. He tuntevat jotain outoa vetoa toisiaan kohtaan heti ensisilmäyksellä, jotain samankaltaisuutta, jotain niin tuttua.

Puputin mielestä Pupina on ihana, koska Pupina selvästi on kiinnostunut hänestä ja haluaa olla hänen kanssaan. Hänen lähellään on hyvä olla. Puputti on varma, että Pupina ymmärtää häntä ja hän haluaa kertoa itsestään kaiken. Haluaa kertoa senkin, että häntä on kohdeltu väärin ja häntä on loukattu. Varmasti Pupina hyväksyy hänet sellaisena kuin on eikä ikinä hylkää häntä.

Pupinankin mielestä Puputti on ihana, koska Puputti tuntuu niin kiltiltä ja turvalliselta. Hänenkin lähellään tuntuu hyvältä. Voi! Jospa Puputti ymmärtäisikin häntä ja hyväksyisi hänet sellaisena kuin hän on. Pupina voisi jopa jakaa Salaisuuden hänen kanssaan. Kertoa häpeästään ja vapautua siitä, riisua häpeämättömyyden viitan ja olla oma itsensä.

Puputti ja Pupina ihastuvat toisiinsa. He löytävät toisissaan jotain kadotettua, kaipuuta sellaiseen mikä ei ole ollut ennen saatavilla. Mutta pupujen elämä on vaaroja täynnä ja pelkojen ohjaamana elämän tie ei ole vaivatonta kulkea. Onnen sekaan mahtuu aina pettymyksiä ja surua. Puputin ja Pupinankin on löydettävä oma tiensä ja se ei ole ollenkaan helppoa.

Epäily

Puputin ja Pupinan yhteinen elämän alkaa mukavissa merkeissä. He huomaavat molemmat kuinka helppoa on olla yhdessä, jakaa arkea ja harrastuksia, juhlista puhumattakaan. Tutustuminen on jännittävää ja molemmat unohtavat aluksi omat pelkonsa. Pupina kertoo mielellään tarinoita omasta vilkkaasta elämästään. Hän jopa vihjaa Salaisuudesta kuin kokeillakseen, voiko Puputtiin luottaa. Hiukan se alkaa Puputtia mietityttämään, mutta hän uskoo, että vaikeudet on aina voitettavissa toinen toisestaan vastavuoroisesti välittämällä.

Puputista tuntuu vallan hienolta olla Pupinan lähellä ja hän huomaa kuinka helppoa on avautua Pupinalle ja kertoa myös omista kokemuksistaan. Jopa niistä ikävistä tapahtumista ja peloistaan, joita Puputti on joutunut kohtaamaan. Tämäkös alkaa mietityttämään Pupinaa ja epäilys herää: onkohan Puputti kuitenkaan niin luotettava kun hän luuli, koska on antanut itseään loukata? Sitä paitsi Puputti alkaa tuntumaan ehkä vähän liiankin kiltiltä ollakseen niin huonon olennon lähellä kuin hän itseään pitää. Pupinaa alkaa vähän pelottamaan, että uskaltaisiko Puputille kertoa Salaisuudesta enemmän, päästää enää lähemmäksi.

Eräänä päivänä, juuri kun Puputti ja Pupinan nauttivat toistensa seurasta, Pupina sanoo jotain, ehkä vain ajattelemattaan tai ehkä hieman varuillaan Puputin ilmaisemasta läheisyyden kaipuusta. Sanoo jotain, joka saa Puputin epäilemään vain pienen lyhyen hetken haluaako Pupina ollakaan hänen kanssaan. Ja vain hänen kanssaan juuri sillä hetkellä. Puputin valtaa pelko, että Pupina ei välitäkään oikeasti hänestä. Joku tuttu ikävä tunne herää ja kasvaa nopeasti. Puputti jäykistyy. Jää sanattomaksi. Pupina ihmettelee ja kysyy: "Mikä hätänä?" Puputti vastaa: "Mitä sanoit juuri, loukkasi minua."

Pupina on edelleen ihmeissään, koska ei ole mielestään sanonut mitään väärää ja sanoo: "Turhaan noin pienestä loukkaannut." Tämä saa taas Puputin ihmettelemään jo enemmän, että eikö Pupina todella välitä hänestä ollenkaan kun vähättelee hänen ikävää tunnettaan. Puputti alkaa mököttämään. Pupina tästä turhautuu ja epäily vahvistuu: uskaltaako Puputtiin luottaa, kun on noin herkkä loukkaantumaan? Hänkin alkaa mököttämään. Siitäkös Puputti suuttuu ja alkaa riita. Riidellään kunnes Puputti huomaa, että Pupina saattaakin oikeasti jättää hänet. Hän pelästyy ja pyytää Pupinalta anteeksi ja riita sovitaan. Jotain jää kuitenkin mieleen kaivertelemaan molemmille.

Puputin ja Pupinan yhteinen elämä jatkuu. Välillä on ihanaa olla yhdessä, mutta aika ajoin käy samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, tosin aina vähän eri tilanteissa. Pupina ei millään voi ymmärtää, mitä hän on tehnyt taas väärin. Miksi Puputti loukkaantuu niin herkästi? Pikkuhiljaa Pupina alkaa oikeasti uskomaan, että Puputti ei olekaan se luotettava pupujussi, joksi tätä luuli.

Myös Puputin ahdistus ja pelot hylkäämisestä käyvät yhä suuremmaksi näiden riitojen seurauksena ja hän alkaa uskomaan, että Pupina ei todellakaan välitä hänestä. Aina kun yhdessä olo alkaa tuntumaan hyvältä niin Pupina ikään kuin sivaltaa jotain, joka saa Puputin tuntemaan itsensä väärin kohdellulta. Ja pahimmalta Puputista tuntuu se, että Pupina ei milloinkaan huomaa itse tehneensä väärin, ei syyllisyyden tunnetta, ei anteeksipyyntöä.

Iso Riita

Lopulta tulee se Iso Riita. Voi sitä itkua ja hammasten kiristystä! Molemmin puolista syyttelyä ja vihaa. Puputti ja Pupina eroavat.

Mutta jo muutaman päivän päästä molemmat huomaavat kaipaavansa toisiaan ja niitä ihania hetkiä yhdessä. Ei ole helppoa olla erossakaan, vaikka molemmat tuntevat tulleensa loukatuiksi. Suru ja ikävä kuitenkin voittaa vihan ja Puputti ja Pupina palaavat yhteen.

Tarinan loppu?

Tässä vaiheessa tarinamme voi saada kaksi loppua. Kumman valitsemme, riippuu Puputin ja Pupinan uskosta muutokseen. Jos molemmat tai vain toinen pupuistamme ei halua hyväksyä itsessään tarvetta muuttua, kumpikaan ei pääse eroon peloistaan ja toistuvien riitavaiheiden jälkeen heidän tiensä eroavat ikävä kyllä jonain päivänä lopullisesti. Pupuilla, kuten meillä ihmisilläkin, on valitettavasti luontaisena tapana pitää kiinni vaikeuksistaan ja tarinamme alkaa alusta.

Jos taas kumpikin pupuistamme on valmis hyväksymään muutoksen itsessään, kertomuksemme saa onnellisen lopun kun molemmat antavat itselleen mahdollisuuden kasvaa pois peloistaan.

Kasvu

Puputin ja Pupinan elämä jatkuu Ison Riidan jälkeen auvoisena. On ihanaa olla yhdessä taas ja nauttia toisen läheisyydestä kun viha on laantunut ja riidat unohtuneet. Kumpikin on kuitenkin mielessään miettinyt aikaisempien riitelyjen toistuvaa ikävyyttä ja löytänyt omista ajatuksistaan viisauden: haluan muuttua!

Puputti tietää olevansa heikko kestämään pettymyksiä. Omia tunteitaan on silloin vaikea hallita. Jos vain Pupina tämän ymmärtäisi ja hyväksyisi sen, hän miettii. Olisi vähän armollisempi. Puputti ymmärtää myös, että Pupinasta tuntuu varmasti ikävältä kun hän kiehahtaa, eikä hän ehkä osaa ottaa tarpeeksi huomioon Pupinan tarvetta tuntea sitä luottamusta ja turvallisuutta, jota Puputilta odottaa.

Pupina taas miettii olleensa ehkä hieman liian tuomitseva kun vähätteli Puputin loukkaantumista. Ehkä hänellä oli syynsä loukkaantua, ehkä valitsin väärät sanat. Onhan Puputti näköjään herkkä loukkaantumaan ja voisin tosiaan ottaa sen paremmin huomioon.

Pelot eivät ole kuitenkaan vielä kadonneet pupujen sydämistä mihinkään. Siispä on väistämätöntä, että eräänä päivänä juuri kun yhteinen elämä on taas kukkeimmillaan, Pupina jälleen saa sanotuksi tahtomattaan tai omien pelkojensa esiin tuomana jotain, joka saa Puputin tuntemaan sisällään tuttua ikävää tunnetta. Jotain, joka jälleen painaa Puputin pelkonappulaa ja Puputin sisuksissa kiehuu kiukku, jonka hän Pupinalle vihaisena ilmaiseekin.

Mutta tällä kertaa, sen sijaan, että moittii Puputtia turhaan loukkaantumisesta, Pupina sanookin lempeästi: "Sanoinko jotain pahasti, rakas? Anteeksi, tarkoitus ei ollut loukata sinua. Tule tänne niin halataan." Puputin valtaa lämpö ja vihan tunne laantuu. Hän halaa Pupinaa ja sanoo: "Ei se mitään, kulta. Ymmärsin sen varmaan väärin. Et tietenkään halunnut loukata, vaikka se ikävältä minusta tuntuikin. Anteeksi, että vimmastuin noin tyhmästi. Olet ihana." Myös Pupinan valtaa lämpö. Hän ajattelee, että en taida huonompi pupujussikka ollakaan kun sain tuntea onnea Puputti lähelläni.

Puputin ja Pupinan yhteinen elämä jatkuu. On ihanaa olla yhdessä, vaikka aluksi pieniä ikäviä riitahetkiä sattuu aika ajoin samalla tavalla kuin äsken kuulimme, mutta kuitenkin ajan mittaan harvemmin. Puputti alkaa pikkuhiljaa uskomaan, että Pupina ei haluakaan oikeasti loukata ja hylätä häntä ja hän oppii hallitsemaan tunteitaan paremmin. Myös Pupina on alkanut luottamaan Puputtiin ja uskaltaa pikkuhiljaa kertoa itsestään ja tunteistaan avoimemmin. Hän on alkanut arvostamaan itseään enemmän, koska huomaa, että Puputti hyväksyy hänet lähellään sellaisena kuin on. Molemmista on tullut rakastavampia ja enemmän toinen toisensa huomioon ottavia. Pupujussien pelot alkavat vähentyä kun hyvän vuorovaikutus ja luottamus heidän välillään kasvaa ja he elävät yhdessä ihania ja iloisia aikoja toisistaan nauttien.

Ja vaikka pupujussien käyttäytymistä ohjaa voimakas lisääntymisvietti, niin pikkupupuja ei maailmaan synny. Puputti ja Pupina ovat päättäneet kasvaa yhdessä vastuullisiksi aikuisiksi ihmisiksi.

Alkuperäinen teksti kirjoitettu joskus 2000-luvun alussa yhtenä osana 2,5 vuotta kestänyttä psykoterapiaa, jonka vaikutuksia vieläkin työstetään joka päivä.