Rakkausvelvollisuus

Ihmisen lapsuuden kokemuksia pidetään merkittävänä myöhemmän elämän muovaajina. Vastavirtaankin löytyy mielipiteitä. "Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus", julistaa Ben Furman. Positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisyyden kannattajat mielellään lyttäävät Freudin, Jungin ja kumppaneiden (ei se bändi) idean siitä, että menneisyyden traumoja pitäisi jotenkin selvitellä. Parempi olisi vain unohtaa ne ja nähdä maailma positiivisena. Kyllä se siitä vielä paremmaksi muuttuu. Don't worry, be happy.

Positiivisen lähestymistavan omaksuminen onkin lyönyt itsensä läpi monessa muodossa yhteiskunnassamme. Tuoreena esimerkkinä uusliberalisti Juhana Vartiaisen kommentti aktiivimalliin: "Leikkurin voi mainiosti välttää - menemällä töihin." Monet ovatkin tästä riemastuneet ja vastanneet malliin: "paras keino estää sairauksia on pysyä terveenä."

Valtavirtaa edelleen kuitenkin edustaa se näkemys, että varhaiset kokemukset vaikuttavat meissä aikuisenakin ja ne ohjaavat toimintaamme tiedostamatta. Harva vaan itsessään tunnistaa tämän ja siksi muutos on vaikeaa. Aika monet ihmiset kantavat selässään myyttistä äiti- tai isähahmoa, joka kuiskuttelee ohjeitaan, morkkaa alati väheksyen saavutuksiamme ja omassa tunnetyhjyydessään luo kantajalleen jatkuvan hyväksynnän tarpeen. Taakka voi seurata vielä pitkään perinnänjaon jälkeenkin. Harmillista kyllä, tuo myyttisyys voi johtaa myös vanhemman idealisointiin ja siten estää jälkipolvea näkemästä oman äidin tai isän vaillinaisena ja haavoittuvana ihmisenä omine taakkoineen, jotka sitten siirtyvät eteenpäin.

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet monesta syystä. Nyt tehty kansalaisaloitekin vaatii nopea pääsyä mielenterveyspalvelujen pariin. Hyvä niin, mutta eikö kustannustehokkaampaa olisi ennakoiva hoito? Tärkeä ikä tähän olisi varhainen aikuisuus eli siinä parikymppiä. Miehethän on lähetetty opettelemaan tappamisen taitoja tässä iässä ja naisetkin sinne pyrkivät. Asetaidot edustavat vihan kanavoimista tuhoavuuteen, vaikka tietysti se perustellaan sillä, että sitä käytetään vain uhkia vastaan. Se lienee tarpeellistakin realimaailmassa.

Mutta eikö voisi tarjota myös vastakkaista koulutusta nuorille aikuisuuteen kypsyville miehille ja naisille, joista läheskään kaikki eivät ole läpäisseet kasvuprosessiaan ilman haavoja. Siis vihan sijaan rakkauden taitoja. Nuoret voisivat käydä läpi lyhyen, mutta intensiivisen kurssin, jossa kerrotaan, miten kasvetaan vastuullisiksi aikuisiksi, jotka kykenevät ajattelemaan itsenäisesti, eivätkä altistu enää ulkoiselle tai sisäiselle manipuloinnille. Kertausharjoituksia sitten myöhemmin.

Saattaapi tulla vastustustakin tälle idealle niin sanotuilta markkinavoimilta, koska manipuloitavuus on markkinoiden toiminnan elinehto, jotta kulutus mielellään kasvaisi. Aikanaan erään myyntipainoitteisen toimialaliiton kyselyssä koulutuksen tarjoamisesta asiakkaille vastattiin: "mitä vähemmän ne tietää sitä enemmän ne ostaa".

Tuo ikä olisi kuitenkin otollinen aikuiseksi opettelulle, koska aivot eivät ole vielä täysin valmiit ja niiden muokattavuus on helpompaa kuin myöhemmin. On se toki mahdollista myöhemmin, mutta vaatii aina jonkin pahan kriisin yhteydessä tulevan rebootin ensin.

Tehdään siis oppi- ja asevelvollisuuden lisäksi laki rakkausvelvollisuudesta.