Reservaatti Kainuuseen

01.12.2021

EVA:lta hauska ehdotus Suomen muuttamiseksi liittovaltioksi: Suomen Yhdysvallat. Osavaltiot sitten kilpailisivat keskenään markkinatalouden mallin mukaan. Helppo odottaa tätä elinkeinoelämän lobbareilta. Verokilpailulla tavoite varmaan saada verotusta alas tuon sektorin suurimman toiveen mukaisesti.

Siitäpä voisikin jatkaa ajatusta. Amerikan Yhdysvaltojen mallin mukaanhan jonnekin päin maata voisi perustaa reservaatin alkuperäiskansalle eli kantasuomalaisena itseään pitäville. Sopiva alue löytyisi varmaan suunnilleen nykyistä Kainuusta, joka olisi osa EVA:n Pohjola-osavaltiota.

Reservaatin asukkaat voisivat sitten poistaa polttonesteveron, lopettaa sosiaaliturvan luksustoimintana ja laittaa rajat kiinni. Saisivat ajella dieselautoilla päivät pääksytysten ja grillailla ilman pelkoa, että joku tulee ja vie makkarat lautaselta. Naispuoliset asukkaat voisi palauttaa hellan ja nyrkin välille ja muutenkin ottaa vanhat koetut kasvattamiskonstit käyttöön. Kirjat voisi polttaa lämpöenergiaksi tarpeettomina ja telkkarissa vain äijäkanavat sallittuja. Kaikki olisivat tyytyväisiä, eikö vain?