Selektiivinen kiitollisuus

A: Moi, mites menee?

B: Siinähän se. Entä itelläs?

A: Kuin jäitä polttelis. Sattui taas sellainen kummallinen tapaus.

B: No?

A: Ovikello soi. Naapurin kasikymppinen rouva oli vähän hädissään ja sanoi, että oli löytänyt pihalta avaimet, mut ei tiennyt, mitä olis pitäny tehdä, joten jätti ne sinne maahan.

B: Ai, miks se tuli sulle kyseleen?

A: En mä tiiä, mut sanoin, et mennään kattoon. Ja siellähän ne oli maassa parkkipaikalla ja mä nostin ne ylös.

B: No, mitäs sit?

A: Sanoin, et ei tääl oo enää montaa asukasta täs talos, joten ei liene vaikea löytää omistaja. No, sit just siihen kurvas yks niistä, nainen, pyörällä ja kysyin, et onks nää sun. Se sano, et onhan ne, kun siinä oli samanlainen vihreä nauha kiinni.

B: Hyvin kävi siis.

A: Joo, mä sanoin, et naapurin rouva oli löytäny ne. Ja viel, et hyvä kun löyty noin nopeasti omistaja.

B: Olipa tsäkä.

A: Jep. Sit mä lähdin takaisin kämpille ja kuulin kun se omistaja kiitteli vuolaasti sitä rouvaa.

B: Ai siis, vaik se rouva olis jättäny ne avaimet siihen maahan makaamaan. Entä, jos et olis ollu kotona? Ei ois tyyppi päässy edes sisään.

A: Niin, kato ei sil oo välii. Kiitollisuus on aika selektiivistä.