Sisäinen pulina

09.11.2018

Tämän päivän Hesarissa oli mainio artikkeli koskien ihmisen sisäistä puhetta. Joka viidennellä meistä on kuulemma jatkuva pulina päässä ja joillakin ei ollenkaan. Pulina voi olla joko monologia tai dialogia. Aiheesta on kirjoittanut kirjan The Voices Within psykologian professori Charles Fernyhough. Hän uskoo, että sisäisestä puheesta kumpuaa myös ihmisen luovuus.

Luovuus ON dialogia. Se on dialogia tietoisen mielen ja tiedostamattoman kanssa. Luova keskustelu ihmisten välillä on myös mahdollista vain dialogin avulla. Valitettavan usein keskustelut ovat pikemminkin sarjamonologeja. Varsinkin politiikassa tänä päivänä.

Hesarin jutussa mainitaan myös, että masentuneella sisäinen puhe voi olla lukkiutunut negatiiviseen monologiin: "Olet ihan paska. Et saavuta koskaan mitään". Se on itse asiassa hyvä merkki! Masentuneella on silloin kyky luovuuteen ja sisäinen puhe tarvitsee vain ohjata uudelleen mielen sisäiseen dialogiin.

Toisin on, kun halutaan voimistella mieltä positiivisuuteen esimerkiksi oma-apuoppaiden kiitollisuusmantroilla. Silloin mieli pakotetaan sisäiseen monologiin, joka saattaa vaikuttaa hetken mielialaa kohottaen, mutta ei johda luovuuteen.