Somekuplan paksu kalvo

03.11.2026

Yhteisen tilan käsite on, tai siitä on tullut, vieras monille. Yhteinen tarkoittaa kaikkien kesken jaettua. Jokainen on siis osallinen tilasta samanarvoisesti. Sama sääntö, joka koskee yhtä, koskee kaikkia muitakin. Jos yhteinen käsitteenä on vieras, se voi johtua joko siitä, että sääntöjä ei tunneta, tai niitä ei haluta noudattaa.

Julkisessa tilassa roskaaminen on varmasti asia, jonka kaikki tietävät kielletyksi. Roskaaja ei siis piittaa säännöistä. Yhteistä tilaa ovat myös julkiset kulkuvälineet. Niissä tapahtuvalle käytökselle ei ole samanlaisia selkeitä sääntöjä kuin roskaamiselle tai vaikka koiran pitämiselle kytkemättä taajama-alueella. Raitsikoissa ja junissa oletetaan, että kanssamatkustajat ovat riittävän sivistyneitä, että ymmärtävät itse minkälainen käytös häiritsee muita.

Yhteisen tilan käsitteen ollessa joillekin vieras ei ole nykyisin epätavallista, että kännyköistä soitetaan mielimusiikkia kaiutin päällä, vaikka kukaan muu ei olisi tippaakaan kiinnostunut moisesta ja haluaisi vain rauhassa matkata omassa kuplassaan.

Sattuipa tilanne, jossa junassa edessä istuva oletettavasti pohjois-karjalainen isäntämies kailotti kovaan ääneen kaiutinpuhelimeen vihaisen purkauksen, josta oli vaikea muiden olla kuulematta muun muassa seuraavat sanat:

"olitpa erikoinen elukka"

Isäntämies ei varmaankaan osannut erottaa yhteistä tilaa omasta pirtistään vaaran kupeessa.

Myös nuoremmalle polvelle tämä tuntuu olevan vaikeaa. Joku aika sitten pidettiin vielä kännykkää tiiviisti korvalla. Nyt kun on pakko myös näyttää omaa naamaa kaverille, kännykkää pidetään edessä kuvaamassa ja kaiuttimesta kuuluu kaikille lähellä oleville myös kaverin vuodatukset.

Somekuplan kalvo on jo niin paksu, että kuvitellaan, että sitä ei puhkaise enää mikään. Samalla fyysisen todellisuuden äärimmäiseksi rajaksi on tullut se kuuluisa 45 cm, jota lähempänä toinen vieras ihminen tuntuu ahdistavalta.