Tauko paikallaan

14.03.2021

Creafulness.com on ollut ilmeisesti nurin aikaisemmin joitakin päiviä palveluntarjoajan teknisten ongelmien johdosta, sori siitä.

Blogin ideana on ollut kirjoittaa mieleen tulevista havainnoista seuraten kaupallista digitaalista uutisvirtaa ja verovaroin kustannettuja Yleisradion kanavia.

Seuraaminen on vain muuttunut hieman tympeäksi viime aikoina. YLEn ajankohtaisohjelmien katsominen on tullut mahdottomaksi toimittajien ala-arvoisen tyylin takia. Päällepuhumista ja jankkaamista, haastateltaviin ivallista suhtautumista ja väkinäisesti mollaamistarkoituksella haluttuja vastauksia kalastellen. Ei kiitos.

Koronauutisointikin valtamediassa menee yhden ja saman kaavan mukaan. Mitä hallitus on tehnyt väärin, mitä jättänyt tekemättä, tehnyt liian aikaisin, tehnyt liian myöhään. Ihmisiä ei saa syyllistää kun menevät baareihin, joita hallitus ei ole saanut kiinni ja sitä rataa. Huoh.

Nettiuutisten kommenttien lukeminen aiheuttaisi myötähäpeää kun kaikkien alojen kokemusasiantuntijat pääsevät kertomaan totuuksiaan. Ei kiitos.

Kuntavaaleista on tulossa koronan takia somevaalit. Entä, jos ei halua olla somessa? Twitterissä on 13% kansasta ja sen pitäisi olla kuulemma tärkeä vaikutuskanava poliitikoille.

Pitääkö kansalaisella olla hetun, puhelinnumeron ja osoitteen lisäksi facebook-tilikin ollakseen yhdenvertaisessa asemassa muiden kanssa? Siis kaupallisen toimijan, joka kerää ilmaiseksi tietoja ihmisten elämästä ja myy ne mainostajille ja kerää siitä miljardeja taskuunsa? Ja samalla päättää kenen julkaisuja kukakin näkee. Höh?

Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit eivät viitsineet tähän kysymykseen edes vastata. Pohtikoot puoluesihteerit sitten keskenään, miten saisi äänestäjiä aktivoitua.

Aluehallintoviraston saavutettavuuslakia kaitseva osastokin levittelee käsiään, vaikka facebook on alkanut rajoittamaan pääsyä kaikille julkisillekin sivuille ilman kirjautumista. Ei kuulu kuulemma heille. Taitavat olla jo kaikki rähmällään somejättien edessä.

Blogin päivittämiseen tulee luova tauko. Kohtapuolin julkaistaan kuitenkin vähän laajempi kirjoitus aiheista, joita on käsitelty blogissa. Sitä odotellessa toivotaan, että nämä sivut ovat saatavilla edes.