Tiaisparviälyä

On sykähdyttävä hetki kun kohtaa pyrstötiaisparven syksyn pikkupakkasilla metsässä. Suloisempaa otusta tuskin on kuin tuo pyöreän valkopäinen ja nappisilmäinen pikkulintu, joka keikistelee puiden oksilla taitavasti tauotta hennosti visertäen. Jostain luin, että tiaisen pitää pistää ruokaa suuhunsa joka 16. sekuntti hengissä pysyäkseen. Parvessa vaellellen syömisen löytäminen onkin helpompaa ja siksi varsinkin talvisin kun ruokaa on vähän, pikkulinnut liikkuvat yhdessä.

Ajattelinpa siis tarjota hieman lisää mutusteltavaa saaren talitinteille ja ripustin muutaman talipallon mökin eteen, jotta lintujen touhuja olisi mukava seurata. No, rähinähän siitä seurasi. Talitiainen on melkoisen tämäkkä laji ja haluaa puolustaa ruokalöytöään ärhäkästi. Höyheniä röyhistellen, siipiä värisyttäen se pelottelee lajikavereitaan pois ruokailupaikaltaan. Alkaa jatkuva takaa-ajolento ja onneksi siinä välissä joku ehtii vähän aikaa nokkiakin ruokapaloja naurussa roikkuvasta pallosta. Ikävää tässä on se, että kiihdyksissään tiaiset silloin tällöin tömähtävät ikkunoihin kun auringon valo heijastaa metsää niihin. Verhothan sitten on vedettävä eteen ja lintujen seurailu unohdettava.

Yltäkylläisyys aiheuttaa siis parvessa levottomuutta kun kaikki haluavat siitä osansa. Eriarvoisuus lisääntyy kun vahvimmat yksilöt pärjäävät. Niukkuuden vallitessa ryhmä toimii rauhallisemmin ja parveilun edut takaavat kaikille ravintoa tasapuolisesti.

Länsimaisissa markkinatalousmaissa kuten meillä vauraus on lisännyt elintasoa. On kuitenkin myös todettu, että 70-luvun jälkeen onnellisuus ei ole lisääntynyt samaa tahtia talouskasvun kanssa vaan on jymähtänyt paikalleen kun taas eriarvoisuus on lisääntynyt huimasti. Sotien jälkeen niukkuuden aikana puhallettiin samaan hiileen ja nyt kun mammonaa riittäisi kaikille jännitteet lisääntyvät yhteiskunnassa kaiken aikaa. Joku tässä ei nyt täsmää.