Todellisuussuhdeasteet
Ihmisen todellisuussuhteen huonoutta voisi kuvata kolmiasteisena. Suhteen huonous näkyy myös käytännön valinnoissa, joten samalla voidaan pohtia myös syyllisyyttä.
Tietämättömyys on näistä ensimmäinen ja alin asteikolla. Kaikkeahan ei voi tietää, joten tietämätöntä ei voi syyllistää, jos vaikka ei osaa täyttää sanaristikkoa tai vastata oikein Hesarin Uutisgurussa.
Tyhmyyttä esiintyy silloin kun on asioita, jotka nyt vaan tulisi tietää. Jos siis ei tiedä, että kaistaa vaihtaessa tulee ruuhka-aikana käyttää vilkkua, niin sitä voi pitää tyhmyyden osoituksena määritelmän mukaan. Riippuu tietysti teon vaikutuksista, mutta periaatteessa autoilija on syyllinen tekoonsa. Tyhmyydestä sakotetaan.
Typeryys määritellään tässä tietoiseksi tyhmyydeksi. Henkilö toimii siis typerästi, jos tietää tekevänsä tyhmästi ja tekee silti. Syyllisyys on ilmiselvää. Typeryys on todellisuussuhteen huonousasteikolla ylimpänä ja rangaistuksetkin yleensä kovenevat teon tahallisuuden takia.
Englanniksi nämä voisivat olla ignorance, dumbness ja stupidity.
Jos siis iltapäivälehti kirjoittaa,
"Viikonloppuna useat mediat kertoivat, miten nuoret täyttivät ravintolat. - - Kovin järkevää se ei tietysti ole - vaikka noudatettaisiin kaikkia turvaohjeita - mutta ravintoloilla on lupa olla auki, joten turha siitä on asiakkaita syyllistää."
niin se väittää, että asiakkaat ovat ilmeisesti tietämättömiä, koska heitä ei saisi syyllistää. No, jo lähes vuoden kestänyt päivittäinen viestirumba on ollut se, että lähikontakteja tulisi välttää, joten typeryyttähän se täyteen baariin meneminen on.
Toimittaja väittää, että asiakkaiden pitää mennä baareihin, koska ne saavat pitää ovensa auki ja niinhän ne pitävät, kun ei ole kielletty. Tyhmyydestä tai typeryydestä ravintoloitsijoita ei kuitenkaan syytetä, joten toimittajan syytös kohdistuu siis viranomaisiin tai hallitukseen, jotka tyhmyyttään tai typeryyttään toimittajan mielestä eivät sulje baareja.
Tällainen toimittajan ilmaisu menee jo edellä kuvatun skaalan ulkopuolelle ja sille pitäisi varmaan keksiä oma nimi.