Toksinen retoriikka puntarissa

25.06.2020

Taas on se aika kun luonnonrauhaa etsivät suomalaiset ovat saapuneet mökeilleen viettämään lomiaan. Lintuemot kestitsevät jo äänekkäitä poikasiaan ja kalat hyppivät helteen lämmittämissä rantavesissä kuin pätsiä paetakseen. Tähän idylliin kuuluu myös miljoonia vuosia puristuneesta biomassasta jalostetulla polttoaineella aikaansaatu järven pintaa pitkin kauas kuuluva pärinä.

Suomalainen mies tuntee tyydytyksen tunnetta käynnistäessään ainakin kerran päivässä jonkun polttomoottorin oli se sitten perämoottori, raivaussaha tai ruohonleikkuri. Tyydytys tulee siitä vallan tunteesta, joka herää pärinän myötä ja antaa käynnistäjälle voimantunnon, jonka avittamana ympäristön muokkaus ja luonnon tuhoaminen, vaikka vähäinenkin, onnistuu vaivattomasti omia voimia säästäen.

Miehen mitta ei olekaan suvunjatkamiseen tarkoitetun elimen kyvykkyydessä. Se projisoituu polttomoottorin antamaan voimaan ja valtaan maskuliinisuuden merkiksi. Tyydytys ei tulekaan uuden elämän luomisesta, vaan muun elämän tuhoamisesta ikään kuin korvaavana tunteena kyvykkyyden puutteen pelkoa torjuttaessa. Pois pitää kitkeä turhat ja haitalliset rikkaruohot mökin pihalta. Kaataa pitää kaikki vieraat puut häiritsemästä. Pois alta koskeloperhe kun luonnon valtiaat päristelevät menemään plaanissa veden suihkutessa veneen perästä symbolisesti merkkinä suvunjatkamisen kyvykkyydestä.

Eilen tuota vastaavaa maskuliinisuuden tunnusta puitiin eduskunnassa. Perussuomalaiseen miehisyyden osoitukseen kuuluva retoriikka oman rodun valta-aseman antamasta oikeutuksesta vääränlaisten ihmisten pois kitkemiseen on johtanut valtakunnansyyttäjän vaatimaan tutkintaan tuon retoriikan rikoksellisuudesta oikeus- ja sivistysvaltiossa nimeltä Suomi. Huomenna nähdään sitten äänestyksessä kenelle tuon myrkyllisen maskuliinisuuden muodon puolustaminen on tärkeää ja kenelle ei.

PS. Huomasikohan joku, että Keskustan ja Kokoomuksen syytesuojan purkamista vastustaneet on kaikki miehiä?