Tolloja?

YLE:n Kulttuuriykkösen perjantaistudiossa yhtenä aiheena oli N&N-lehdessä julkaistu artikkeli siitä, miten tunteiden käsittely vaikuttaa poliittisessa toiminnassa jakavasti. Keskustelun taso romahti viimeistään siinä vaiheessa, kun keskustelijat väittelivät siitä kuinka suuri osa kansalaisista on tolloja [sic]. Ja että kaikki ihmisethän ovat kaunaisia, ei vain persut.

Itse artikkelissa kerrotaan, miten tunteiden säätely vaikuttaa eri tavalla demokratiaa puolustaviin ja sitä vastustaviin. Jälkimmäiset kuuluvat oikeistopopulisteihin ja hierarkkista ihmiskäsitystä kannattaviin, joihin Suomessa lukeutuvat ainakin perussuomalaiset. Artikkelissa ehdotetaan, että yhteiskunnallisten vääryksien kokeminen aiheuttaisi aluksi samanlaisia tunteita, mutta tunteiden prosessointimekanismit poikkeavat näissä ryhmissä.

Demokratiaa ja yhdenvertaisuutta vastustavissa ihmisissä vääryyden kokemisen ikävät tunteet pyritään tukahduttamaan. Koska se ei onnistu, ne muuttuvat vihaksi ja kaunaksi jotain ihmisryhmää kohtaan, joka ei välttämättä ole edes vääryyden aiheuttaja.

Demokratiaa tukevissa piireissä ikävät tunteet pyritään jakamaan muiden kanssa, jolloin ne muuntuvat solidaarisuudeksi ja empatiaksi vääryyttä kokevia kohtaan.

Varmaan pitää paikkansa tuo, mutta oleellista olisi ollut ottaa mukaan myös syyllisyys ja häpeä ensisijaisina tunteina. Vääryyden kokemisen pitäisi synnyttää syyllisyyden tunnetta siitä, jos ei itse pysty auttamaan vääryyden kohteita. Terve ja kypsä ihminen pystyy käsittelemään syyllisyyden tunteensa, joka jalostuu huoleksi ja siitä edelleen vastuun tunteeksi, joka on edellytys solidaarisuudelle.

Jos ihminen ei kykene käsittelemään syyllisyyden tai häpeän tunteitaan, vastuutakaan ei tunteena synny, eikä siis solidaarisuudellekaan ole silloin sijaa. Nykyisen yltiöyksilöllisyyden aikakaudella syyllisyys ei todellakaan kuulu useiden ihmisten tunnerepertuaariin. Se tuhoaisi uusliberalistisen vapauskäsitteen. Jokaisen kuuluu saada tehdä mitä huvittaa. "Et sä mua määrää."

Vääryyksiä kohdatessaan demokraattiset ihanteet vaatisivat myös omaa vapauttaan arvostavalle ihmiselle vastuun tunteen heräämistä, mutta individualistisen vapauskäsitteen omaavalle sellainen vaatimus on myrkkyä. Silloin se jalostuu vihaksi vaatijaa kohtaan ja kaunaksi kaikkia niitä kohtaan, jotka arvostavat hyveellistä toimintaa. Kaunan kohteet tuomitaan hyvesignaloijiksi.

Hyvänä esimerkkinä tästä tunteiden ja arvojen käsittelystä on suhtautuminen ilmastonmuutokseen, joka myös jakaa ihmisiä vastuuta kantaviin ja sitä vieroksuviin.