Tolloja?

YLE:n Kulttuuriykkösen perjantaistudiossa yhtenä aiheena oli N&N-lehdessä julkaistu artikkeli siitä, miten tunteiden käsittely vaikuttaa poliittisessa toiminnassa jakavasti. Keskustelun taso romahti viimeistään siinä vaiheessa, kun keskustelijat väittelivät siitä kuinka suuri osa kansalaisista on tolloja [sic]. Ja että kaikki ihmisethän ovat kaunaisia, ei vain persut.

Itse artikkelissa kerrotaan, miten tunteiden säätely vaikuttaa eri tavalla demokratiaa puolustaviin ja sitä vastustaviin. Jälkimmäisiä kuuluu oikeistopopulisteihin ja hierarkkista ihmiskäsitystä kannattaviin, joihin Suomessa lukeutuvat ainakin perussuomalaiset. Artikkelissa ehdotetaan, että yhteiskunnallisten vääryyksien kokeminen aiheuttaisi aluksi samanlaisia tunteita, mutta tunteiden prosessointimekanismit poikkeavat näissä ryhmissä.

Demokratiaa ja yhdenvertaisuutta vastustavissa ihmisissä vääryyden kokemisen ikävät tunteet pyritään tukahduttamaan. Koska se ei onnistu (kts. Freud, Jung, etc.), ne muuntuvat vihaksi ja kaunaksi jotain ihmisryhmää kohtaan, joka ei välttämättä ole edes vääryyden aiheuttaja.

Demokratiaa tukevissa piireissä ikävät tunteet pyritään jakamaan muiden kanssa, jolloin ne muuntuvat solidaarisuudeksi ja empatiaksi vääryyttä kokevia kohtaan.

Varmaan pitää paikkansa tuo, mutta oleellista olisi ollut ottaa mukaan myös syyllisyys ja häpeä ensisijaisina tunteina. Vääryyden kokemisen pitäisi ensiksi synnyttää syyllisyyden tunnetta, jos ei itse pysty auttamaan vääryyden kohteita. Terve ja kypsä ihminen pystyy käsittelemään syyllisyyden tunteensa, joka jalostuu huoleksi ja siitä edelleen vastuun tunteeksi, joka on edellytys solidaarisuudelle, jota voisi myös kutsua kollektiiviseksi vastuuksi.

Jos ihminen ei kykene käsittelemään syyllisyyden tai häpeän tunteitaan torjumalla ne, vastuutakaan ei tunteena synny, eikä siis solidaarisuudellekaan ole silloin sijaa. Nykyisen yltiöyksilöllisyyden aikakaudella syyllisyys ei todellakaan kuulu useiden ihmisten tunnerepertuaariin. Se tuhoaisi uusliberalistisen vapauskäsitteen. Jokaisen kuuluu saada tehdä mitä huvittaa. "Et sä mua määrää."

Vääryyksiä kohdatessaan demokraattiset ihanteet vaatisivat nimittäin myös omaa vapauttaan arvostavalle ihmiselle vastuun tunteen heräämistä, mutta individualistisen vapauskäsitteen omaavalle sellainen vaatimus on myrkkyä. Silloin se jalostuu vihaksi kuviteltua vaatijaa kohtaan ja kaunaksi kaikkia niitä kohtaan, jotka arvostavat hyveellistä toimintaa. Kaunan kohteet tuomitaan hyvesignaloijina.

Hyveistä tulee paheita ja huonosta käytöksestä hyväksyttyä. Tunteet ja arvot heittävät häränpyllyä, kuten artikkelissa todetaan useamman kerran.

"Kaunan mekanismi mahdollistaa itsesyytösten muuttumisen toisia syyttäväksi uhri-identiteetiksi, joka puolestaan oikeuttaa toisiin suuntautuneet tunteet, kuten kaunaisen moraalisen suuttumuksen, halveksunnan ja vihan niitä kohtaan, joita uhriudesta syytetään."

Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä emotionaalisten mekanismien erosta ihmisten välillä on suhtautuminen ilmastonmuutokseen, joka myös jakaa kansalaisia vastuuta kantaviin ja sitä vieroksuviin.