Vauvakriisi ja Me Inc.

Syntyvyyden vähenemisestä on tullut trendi viime vuosina kehittyneissä maissa, niin Suomessakin. Se aiheuttaa huolia, joita perustellaan lähinnä sillä, että yhteiskunnan ikärakenteen muuttuminen rasittaa huoltosuhdetta eli veronmaksajien vähyyden takia rahaa ei tule riittämään ikääntyneiden hoitoon. Ei ole oikein jakovaraa kuulemma nytkään kun taantumat uhkaavat jo nurkan takana.

Eilen YLE:n Perjantai-ohjelmassa aihetta käsiteltiin lapsettomien vieraiden kanssa. Heille annettiin mahdollisuus kertoa syistä miksi eivät halua omia lapsia elämäänsä. Puheenvuoroista sai sellaisen käsityksen, että valintaa ei oltu tehty lapsellisuuden positiivisia ja lapsettomuuden positiivisia arvoja punniten, vaan lapsellisuuden negatiivisten seikkojen takia. Ei siis käynyt ilmi, että he olisivat edes pohtineet, miksi ihminen lapsia haluaisi ylipäätään tehdä.

Kommenttien mukaan lapsi nähdään esteenä toteuttaa omanlaista elämää. Lapset haittaisivat harrastuksia ja ilman lapsia voi ottaa ilon irti elämästä. Lapsia ei pidä tehdä väkisin velvollisuudentunnosta. On positiivista ja voimaannuttavaa kun on tehnyt valinnan olla lapseton ja voi valita oman polkunsa. Aina jää kuitenkin jostain paitsi ja lapsetonkin on veronmaksaja ja voi tehdä muita juttuja yhteiskunnan hyväksi.

Yksilönvapauden eetoshan se näistä kommenteista heijastuu kirkkaana. Jo vuosien ajan ihmistä on muokattu brändäämään itsensä yrityksenkaltaiseksi tuotantovälineeksi, joka tuottaa markkinoille lisäarvoa ja itselleen taloudellista ja sosiaalista menestystä. Yksilönvapaus antaa homo economicukselle hyväksytyn muodon toteuttaa tätä elämäntapaa, joka tuottaa elämyksiä tekijälleen ja niiden kuluttajana pyörittää rahavirtoja markkinavoimien riemuksi.

Lapset nähdään silloin kulueränä ja oman elämystuotannon tehokkuutta alentavana riskitekijänä. Lasten hoitaminen sitoisi aikaa, joka heikentäisi myös tuottavuutta. Lasten rooli vanhempiensa myöhempänä hoitajana on epävarmaa ja siksi lapsiin sijoittamista ei nähdä kannattavana. Varmempaa on kerätä itselleen varallisuutta, josta voi sitten maksaa oman hoitonsa kun perinnöllekään ei ole jakajia.

Huoli huoltosuhteen heikkenemisestä on siis turhaa kun kasvutalouden kasvatit ottavat näin vastuun omasta elämästään.