Viiniä vedestä

Suomalaiset tykkäävät kun heitä vertaillaan muihin. Varsinkin, jos sattuvat pärjäämään. Huonon urheilumenestyksen jälkeen nyt on mukava palauttaa mieliin, miten hyvin asiat meillä on. Tilastoja löytyy jos jonkinlaisia ja usein Suomi löytyykin kärkipäästä. Tosin muut pohjoismaat tuppaavat olemaan edellä, mutta erot ovat yleensä aika pieniä.

Löytyipä tässä taas yksi tilasto, jota ei liiemmin ole näkynyt julkisuudessa, vaikka Suomi loistaa siinä ykkösenä. Kyseessä on Eurostatin 2014 tilasto luonnonvarojen tuottavuudesta, jossa kotimaista materiankulutusta verrataan BKT:hen. (Lähde)

Kaaviosta nähdään, että suomalaiset käyttävät luonnonvarojaan selvästi enemmän per nuppi kuin muut EU-maat. Melkoista törsäilyä. Tuottavuudessa ollaan samassa kastissa kuin muut entisen itäblokin maat. Saman kertoo toinen tilasto, jossa vertaillaan luonnonvaroista saatua hintaa. (Lähde sama)

"Italia porskuttaa kaukana edellämme; se käärii luonnon­varoistaan lähes kolme euroa kilolta, kun Suomi jää yhteen euroon (kuvio 2). Italialaiset myyvät pullon juomaa kympillä, me kolmella eurolla. Heillä on pullossa viiniä, meillä teollista seka­mehua."

Onko tässä yksi syy Suomen korkeaan työttömyyteen? Emme osaa jalostaa luonnonvarojamme kunnolla puhumattakaan siitä, että osaisimme myydä niitä. Työtähän se jalostaminen vaatisi. Nokia toimi, mitä tilalle? Suomi elää metsistä, sanotaan. Sellua ja vessapaperia lisää maailmalle nyt kun puuta hakataan vimmaisesti ja uusia tehtaita nousee järvien rannoille? Pääministerikin saa hiilinielut kasvamaan puita lisää hakkaamalla. Vähän niin kuin eräs ihmeentekijä teki viiniä vedestä.